Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Ruokakasseja eivät tarvitse vain köyhät ja kodittomat, vaan myös keskituloinen ja työssäkäyvä voi joutua hakemaan ruoka-apua – ruokakassi ei pelasta elämää, mutta lämmittää joulun verran

Ihmisten aineellinen ja henkinen hätä korostuu aina joulun aikoihin. Kaikille ei tule joulu kultainen, vaikka eräässä suomalaisessa joululaulussa niin toivotaankin. Seurakunnat ja vapaaehtoisjärjestöt jakavat joulun alla ruokakasseja ja -apua, näin myös Porin ev.lut. seurakuntayhtymässä. Esimerkiksi Keski-Porin seurakunta on jakanut ruokakasseja joulun alla jo muutaman vuoden ajan. Toiminta on hiljalleen laajentunut. Ruokakassien jakelussa mukana olevan Keski-Porin diakoniatyöntekijän Mikko Salosen mukaan avuntarve ainakin Porissa on todella suuri. Kaikki ruokakassien muodossa tarjottu apu otetaan vastaan eikä se edes riitäkään. Kahvi on kysytyin yksittäinen artikkeli. Tällä kertaa kasseja jaetaan Keski-Porissa yhteensä noin 200. Porissa erityinen ilmiö näyttää olevan ihmisten halu kanavoida oman auttamishalunsa paikallisten tarpeiden kattamiseksi. Ruokakassien jakamisen yhteydessä esille on tullut havaittavaksi se, että avuntarvitsijoita on hyvinkin erilaisista ryhmistä. Ruokakasseja eivät tarvitse vain köyhät ja kodittomat, vaan myös keskituloinen ja työssäkäyvä voi joutua hakemaan ruoka-apua esimerkiksi ylivelkaantumisen seurauksena. Vaikka kynnys myöntää oma tilanteensa on korkealla, vie nälkä tämänkin kynnyksen yli. Itse asiassa avuntarpeen koko laajuudesta ei kukaan tiedä varmuudella, sillä kaikki hädänalaiset eivät syystä tai toisesta halua tulla esiin. Osa haluaa perisuomalaiseen tapaan pysyä loppuun saakka omillaan, osalla ei yksinkertaisesti ole voimia hakea apua ja toisilla kokemukset aiemmista kerroista voivat olla huonoja. Osa taas ei halua tunnustaa omaa tilannettaan, sillä vaikka he voivat olla työssäkäyviä ja elää päällepäin normaalia elämää, saattaa heidän taloustilanteensa olla pahassa solmussa. Apua voivat kaikkiaan hakea hyvinkin yllättävät ihmiset, jotka eivät sellaista muuten tarvitsisi. Jokaisella on oma tarinansa. Köyhyyden kasvot näyttäytyvät karuina kotikäyntejä tekeville seurakuntien diakoniatyöntekijöille. Jääkaapit voivat olla sananmukaisesti tyhjät niin, että jäljellä ovat vain valot. Seurakuntien työntekijät ovat havainneet, että työttömyys on monien puutteessa elävien ongelmien perussyy. Vaikeudet alkavat, kun peruspäiväraha ei riitä kattamaan elämisen menoja. Porissa tämä kaikki on arkipäivää liian monessa kodissa. Ongelmat voivat kasaantua, jos apua ei haeta aikanaan. Pahinta on näköalattomuus: ongelmien kanssa kamppailevalla ei ole näköpiirissään mitään, mikä voisi nostaa hänet selville vesille. Joulun perussanomasta juontaa myös ajatus toisten auttamisesta. Jolle on enemmän annettu, voi auttaa sitä, jolta jotain puuttuu. Tämä pätee aina, oli joulu tai arki eikä jakamiseen tarvita aina edes seurakuntien kaltaisia organisaatioita, vaan kassin voi antaa vaikka kasvokkain. Näin tapahtuu myös Porissa. Tosin seurakuntien ruokakassijärjestelmän etuna on tietty kasvottomuus. Kun kassin lahjoittaja jää tuntemattomaksi, huonosti kehtaavat suomalaiset uskaltavat ottaa avun helpommin vastaan, kun ei tarvitse jäädä kiitollisuudenvelkaan tuntemalleen ihmiselle. Pääasia on, että tarvitseva saa avun. Vaikka tuhtikaan ruokakassi ei toki pelasta elämää, tuo se kuitenkin avuntarvitsijalle tärkeän tunteen siitä, että hänestä välitetään ja häntä halutaan auttaa. Jo tämä tunne on osa jaksamista ja näköalattomuuden torjuntaa. Kirjoittaja on Porin ev.lut. seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö.