Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

LP-Vampulan revanssi jäi haaveeksi – joukkueelle jäi paljon hampaankoloon viime kevään puolivälieristä, mutta se ei näkynyt kentällä

Perjantai-illan liigakamppailusta odotettiin tavallista sähköisempää viime kevään tapahtumien jäljiltä, mutta jännite katosi totaalisesti neljännen erän lopun jälkeen. LP-Vampula nousi vielä tasatilanteeseen 22–22 ja taisteli tosissaan voitosta arkkivihollisensa Kuusamon Pallo-Karhujen kanssa. Kun erä karkasi vieraille, huittislaisjoukkue menetti uskonsa ja taistelutahtonsa. Vampula taipui kotiyleisönsä edessä 1–3 (25–20, 15–25, 22–25, 13–25) -tappioon lupaavan alun jälkeen. Lopun notkahdus oli kaikkea muuta kuin odotettua lähtökohtiin nähden. Toki on muistettava, että viime kauden joukkueista oli enää jäljellä vain rippeet. Näin monilla pelaajilla ei ollut hajuakaan pudotuspelien draamasta. Nyt kuusamolaisvieras vyöryi voittoon laajalla rintamalla (neljä pelaajaa 12–14 pistettä) ja vahvalla torjuntapelillä (13–6). Vampulan ratkaisut jäivät liikaa serbialaislaituri Aleksandra Cveticanin varaan. Odotukset olivat paljon korkeammalla viime kevään tunteikkaan ja tapahtumarikkaan puolivälieräsarjan jäljiltä. Kuusamolaisjoukkue käänsi sen lopulta edukseen viidennen kamppailun viidennessä erässä. Silloin tiukkaa vääntöä käytiin paitsi kentällä myös kulisseissa. Vampula ehdotti, että puolivälieräsarja aloitetaan kahdella ottelulla Kuusamossa ja sen jälkeen jatketaan kahdella pelillä (jos kahta vielä tarvitaan) Huittisissa. Esitystä perusteltiin pitkällä välimatkalla (edestakaisin reilut 1500 km) ja sen lisäämällä loukkaantumisriskillä. Kotiedun hankkinut Pallo-Karhut oli tiukasti normaalin systeemin (koti-vieras-koti...) kannalla. Kiistatilanteen ratkaisi Lentopalloliiton urheilutoiminnan johtaja Sami Heikkiniemi . Hän puolsi kuusamolaisten näkemystä ja aiheutti suurta närää Vampulan leirissä. – Täysin käsittämätön päätös, Vampulan manageri Timo Talvitie jyrisi. Kirpeät terveiset lähtivät myös Kuusamon suuntaan. – Nähtävästi Kuusamo haluaa väsyttää meidät, kun ei suostunut ratkaisemaan ottelusarjaa urheilullisin perustein, Talvitie täräytti. Loppujen lopuksi Vampula joutui (= pääsi) käymään Kuusamossa peräti kolme kertaa, koska ratkaisu venyi viidenteen kamppailuun. Huittislaisjoukkueen taustajoukot tekivät kaikkensa helpottaakseen pelaajien urakkaa. Bussiin järjestettiin makuupaikkoja omilla järjestelyillä. Pallo-Karhujen oloa tukaloitettiin myös aikataulujärjestelyillä. Vampula aloitti kotiottelunsa tuntia myöhemmin kuin tavallisesti. Tämä mutkisti vieraiden paluulentoja tuntuvasti. Vampulan passarin Iida Paanasen raskaus toi lisäjännitystä. Paanasen pahoinvointi lisääntyi merkittävästi pitkillä bussimatkoilla Kuusamoon. Niinpä hän joutui jättämään neljännen kamppailun kokonaan väliin. Nyt Paananen on terveen poikalapsen onnellinen äiti.