Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Ahtiaisten perhejoulusta ei selvitty ilman ambulanssia, mutta kommellukset tekivät juhlasta ikimuistoisen

”Mitä sää siin seisot? Tääl o ny kaikki iha hyvi, ambulanssi o soitettu”, veli huutaa mulle puutarhaletku kädessään. Oli huuhdellut veret portailta. Seison makuuhuoneen ovella juuri heränneenä. Tuntia aiemmin punaviinillä alas huuhtomani kinkku ja smetanasilli nousevat uudelleen ylös. Mitä täällä on tapahtunut? Veljeni alkoi suunnitella perhejoulua jo syksyllä. Äiti ja isä eivät ole vuosikymmeniin sopineet saman katon alle, joten me sisarukset olemme hajaantuneet vuosittain eri joulunviettopaikkoihin. Tänä vuonna äiti joi glöginsä sitruunapuun alla Ranskassa, joten me kokoonnuimme veljen katon alle Espooseen. Ainoa perheenjäsen, jota ei huolittu mukaan oli isän terrieri. Syy oli veljeni lapsilleen hankkima kani, jonka henkeä koira olisi uhannut. Veli halusi tarjota täydellisen joulun. Hän oli isäntä ja toimi tonttuorkesterin johtajana. Odotukset paloivat kynttilän muotoisina pöydillä, mutta koko ajan puhalsi kova tuuli. Päästyämme perille, oli kani jo kuopattu. Siitä ei voinut lasten kuullen puhua, mikä tässä porukassa tarkoitti sitä, että siitä puhuttiin. Kielloista huolimatta. Päätimme kaikki osallistua ruoanlaittoon. Mummun pyhän smetanasillin resepti muodostui siskon kanssa kilpailuksi jo ennen joulupöytää. Veli kilpavarustautui kalkkunalla ja kinkulla. Isälle ja äitipuolelle lasten kokkisota oli ookoo, he istuutuivat tällä kertaa valmiiseen pöytään. Käsistään kätevä isäni oli päässyt itse rakentamastaan omakotitalosta löytöretkelle toisenlaista uraa luovan poikansa kotiin. Hän oli ehtinyt laajentaa remonttireviiriään jälkikasvunsa tontille jo syksyllä rakennettuaan sinne paljun. Isän mielestä oli siis täysin suotavaa huomautella pitkin iltaa toimenpiteitä vaativista asioista. Jouluaattona oli vuorossa ilmastointiputkien puhdistus. Veli oli eri mieltä, äänekkäästi. Nuorin broidi on juuri täyttänyt kahdeksantoista, joten lasiin kaatui viiniä siinä missä muidenkin. Kunnes ulos pääsi vaietun patoutuman muotoinen röyhtäys, jota isäni kutsuu keskustelunhaluksi. Monologin loputtua isoveli viimeisteli tilanteen: "Hänellä oli sanottavaa”. Me muut otimme huikan, hiljaa. Olin varma, että kaksi kertaa illan aikana romahtanut sohvanjalka olisi ollut lopullinen ahtiaiseenkantapää ja saanut päätontun räjähtämään. Kun jouluruoka oli syöty ja aikuiset ikuistettu pukin kanssa valokuvin, mentiin saunaan. Naiset ensin, sitten nukahdin. Ja kun heräsin, oli ambulanssi tilattu. Miesten saunavuorolla joulurauha oli vihdoin laskeutunut paljuun ja velikin hengähtänyt. Kaikilla oli mukavaa. Sitten perheemme luoja liukastui portaissa ja jouluisen punainen veri roiskui ympäri Espoota. Koira pääsi kuitenkin kanin kimppuun. Mutta vaikka aatto pitikin sisällään tilanteita, joita kukaan ei osannut odottaa, tekivät juuri ne joulusta ikimuistettavan. Ei kommellukset koskaan tapahtuessaan naurata, mutta jo joulupäivänä naurattivat. Perhe <3. Ilman sitä ei kenelläkään meistä olisi koskaan mitään kerrottavaa.