Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Pormestarimallia Poriin on jo vuosia sitten esitetty

Sampsa Kataja kirjoitti (SK 26.11.) pormestarin mahdollisesta valinnasta Poriin, että Porissakin tulisi viimein siirtyä pormestarimalliin. Voin tuoda esille, että vuonna 2016 Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö päätti sääntömääräisessä syyskokouksessaan, että Pori siirtyisi pormestarimalliin. Malli tulisi olemaan se, että pormestari valittaisiin vaalien jälkeen valtuutetuista, kun kuntalaki ei muuta salli. Olen itse henkilökohtaisesti ajanut pormestarimallia joka pitäisi sisällään tarvittavan määrän myös apulaispormestareita. SDP:n esittämään pormestarimalliin eivät muut puolueet ole näyttäneet kiinnostusta. Järjestelmällisesti kiinnostusta ei ole neuvotteluissa löytynyt kuin Porin Vihreiltä, lopullista kuittausta ei sieltäkään ole tullut. Johtamisjärjestelmän neuvotteluissa ohjausryhmässä, jossa kaikki puolueet ovat edustettuina, ei enemmistöä löytynyt pormestarimallille. Voimakkaimmin esille nousi konsultti Tamoran esittämä päätoiminen kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Eräistä piireistä on tuotu esille, että molemmat vaihtoehdot maksavat kaupungille tuntuvia summia. Muistutan, että Porista on vähennetty kolme kaupunginjohtajaa joiden kustannukset riittänevät korvaamaan pormestrimallin kustannukset. Sampsa Kataja toteaa, että pormestarimallissa on riskinsä jos pormestari epäonnistuu työssään, se on totta. Mutta pormestarista pääsee eroon valtuustossa yksinkertaisella enemmistöllä, vastaavasti virassa olevan kaupunginjohtajan erottaminen on jo paljon vaikeampaa. Mitä tulee SDP:n mandaatin menettämisestä, se on äänestäjien vallassa. Viime kunnallisvaaleissa sosialidemokraatit voittivat kokoomuksen yli 2 500 äänellä, mikä oli kokoomukselle katastrofi. Alamäki jatkuu Porin kokoomuksessa, viime kansanedustajavaalit osoittivat tämän, Porin ainoa kokoomuslainen kansanedustaja meni Raumalle. Mitä tulee Timo Aron valitsemiseksi Porin pormestariksi, on vielä pitkä matka valintaan. En ole lainkaan yllättynyt jos Sampsa Kataja olisi halukas pormestariksi. Pitää asettua seuraavissa kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi ja saavuttaa läpimenoäänimäärä ja taiteilla itsensä kokoomuksen ehdokkaaksi. Esa J.Wahlman Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtaja