Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pekka Haavisto: Suomelle voi tulla iso rooli Iran-konfliktissa – "Yksittäiset tilanteet voivat kiihtyä hyvin nopeasti"

Suomella voi olla merkittävä rooli viestinvälittäjänä Iranin tilanteen rauhoittamisessa, kun Suomi aloittaa EU-puheenjohtajana, sanoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). – EU voi vaikuttaa siihen, ettei Iran irtautuisi ydinsopimuksesta ja menisi kohti ydinasevarustelua, mikä tulisi herättämään reaktioita muissa osapuolissa. Pelkkä puheenjohtajamaana toimiminen korostaa Suomen roolia kansainvälisissä asioissa, mutta Haavisto huomauttaa, että Suomen hyvät suhteet parantavat mahdollisuutta olla tilanteessa avuksi. – Suomi oli monesti yhteydessä Iranin kanssa, kun ydinsopimusta solmittiin. Suomella on myös ollut siellä useita korkean tason vierailuita. Amerikkalaisten kanssa välit ovat tietysti myös hyvät, Haavisto sanoo. Puheenjohtajamaa käy keskusteluja koko EU:n puolesta, mikä tarkoittaa sitä, että viestit koordinoidaan huolellisesti ensin EU-pöydissä, Haavisto sanoo. – Kyse on siis EU:n viestin välittämisestä pikemmin kuin omasta neuvottelemisesta. Ensi alkuun tärkeintä on Haaviston mukaan säilyttää keskustelusuhde kaikkiin osapuoliin. EU:n ratkaisevin toimija Iran-tilanteessa on unionin korkea ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini , Haavisto sanoo. Haavisto ja Mogherini keskustelivat viimeksi maanantaina toissa viikolla. – Hän on todella hyvin tilanteen päällä, ja puhuu ydinsopimuksen puolesta iranilaisille, Haavisto sanoo. Tilanne edellyttää Haaviston mielestä kansainvälistä selvitystä tankkereihin tehdyistä torpedo- ja pommi-iskuista. Tässäkin EU voisi ottaa roolia. – Iskut kauppamerenkäyntiin on ehdottomasti selvitettävä. Herää ajatus, että onko tilanne Persianlahdella kunnolla hallinnassa. Haavisto: Yksittäinen välikohtaus voi kiihdyttää tilanteen nopeasti Iranissa Haavistoa huolettaa maan sisäisen tilanteen kehittyminen. Haavisto toivoo, että Iran suostuisi dialogiin Yhdysvaltojen kanssa ja pitäisi kiinni solmimistaan sopimuksistaan. – Maan radikaali, uskonnollinen vallankumouskaarti on päässyt viime aikoina vahvempaan asemaan kuin Iranin maltillisemmat poliitikot. On huolestuttavaa, että maa ajaa kaksilla raiteilla. Haavisto sanoo pitävänsä Iranin ja Yhdysvaltojen kiristyneessä tilanteessa kaikkein huolestuttavimpana juuri torstain kaltaisia tilanteita, jolloin Iran ampui alas Yhdysvaltojen miehittämättömän lennokin. – Mikä vain tällainen insidentti voi olla sellainen, joka saa tilanteen eskaloitumaan. Haavisto ei halua lähteä suoraan arvioimaan, kuinka suuri uhka varsinaisesta sodasta on. – Jos osapuolilla ei ole malttia, voivat yksittäiset tilanteet kiihtyä hyvin nopeasti. Tilanne a johtaa tilanteeseen b ja sitten tilanne voi riistäytyä käsistä. Yhdysvaltoja huolettaa Haaviston arvion mukaan varsinkin Iranin toimet sen lähialueilla. – Iranilla on paljon vaikutusvaltaa esimerkiksi Irakissa, ja Yhdysvaltojen kannalta etenkin Israelin turvallisuus on sellainen, mistä maa kantaa huolta. Ydinsopimuksen kohtalo on vaakalaudalla Haavisto harmittelee Yhdysvaltojen ja Euroopan poikkeavaa suhtautumista Iranin ydinsopimukseen. Sopimus kieltää Irania kehittämästä ydinasetta, ja muut sopimuksen allekirjoittajat sitoutuvat siihen, etteivät ne aseta Iranille talouspakotteita. Nykyinen Iranin ja Yhdysvaltojen välinen konflikti alkoi kiristyä runsas vuosi sitten, kun Yhdysvallat vetäytyi Iran-sopimuksesta ja asetti maalle tiukat talouspakotteet. – Eurooppalaisesta näkökulmasta sopimusta on pidetty edistysaskeleena, mutta nyt sen jatko näyttää pahasti olevan vaakalaudalla, Haavisto sanoo. Iran uhkaa rikkoa sopimusta ja ryhtyä rikastamaan uraania, jos eurooppalaiset valtiot eivät lupaa Iranille helpotusta sen talouteen, jonka Yhdysvaltojen pakotteet ovat romahduttaneet. – Tässä eurooppalaiset sopimuskumppanit (Ranska, Saksa, Britannia) voivat toivottavasti vaikuttaa Yhdysvaltoihin, jotta tilanne rauhoittuisi. Iran taas tulisi pystyä vakuuttamaan siitä, ettei maa jatka ydinasevarustelua. Sillä olisi Haaviston mukaan ennalta arvaamattomat seuraukset alueellisesti ja kansainvälisesti.