Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Työttömyysvakuutusmaksusi pienenee vaikka talouden kuva synkistyy – työttömyys voi kasvaa

Työttömyysvakuutusmaksut haukkaavat palkansaajien palkasta ja työnantajien tuloista hieman vähemmän ensi vuonna. Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksujen alentamista ensi vuodelle. Esityksen mukaan työnantajan keskimääräistä maksua laskettaisiin 0,24 prosenttiyksiköllä ja työntekijöiden maksua laskettaisiin 0,25 prosenttiyksiköllä. Työnantajan keskimääräinen maksu olisi 1,26 prosenttia ja työntekijän 1,25 prosenttia. – Pystyimme tekemään päätöksen maksujen alentamisesta. Olemme tehneet ylijäämää ja puskurissa on rahaa lähes 1,5 miljardia euroa. Menomme ovat pienentyneet, kertoo Työllisyysrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäki . Rahaston menot ovat pienentyneet, koska työttömyys on vähentynyt. Työllisyysrahasto huolehtii tärkeästä yhteiskunnan turvaverkosta eli työttömyysturvasta. Rahasto toimii välittäjänä vakuutusmaksuille, joita työnantajat maksavat sekä keräävät palkansaajilta. Rahaa tulee myös sosiaali- ja terveysministeriöltä. Rahat menevät erityisesti työttömyyskassoille, jotka maksavat työttömille päivärahoja. Talouskuva synkkenee Seuraava vuosi näyttää talouden kokonaiskuvan suhteen tätä vuotta synkemmältä. Työllisyysrahasto arvioi, että työttömyys voi kääntyä varovaiseen kasvuun. – Työttömien määrä on vähentynyt, mutta lasku on hidastunut. Kesällä jotkut yritykset ovat ilmoittaneet yt-neuvotteluissa, Työllisyysrahaston talouden ja rahoituksen johtajaa Tapio Oksanen kertoo. Talouden kehittymiseen voivat Suomessa vaikuttaa kielteisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota, brexitin uhat, kuluttajien luottamuksen heikentyminen ja Saksan sekä Ruotsin talouden heikkeneminen. Työttömyysvakuutusmaksujen kokonaisuudessa liikkuvat isot rahat. Niitä kerätään ensi vuonna yli 2 miljardin euron edestä. Nykyisin Työllisyysrahasto huolehtii myös aikuiskoulutusetuuksista, kun Koulutusrahasto on yhdistynyt siihen. Aikuiskoulutustukea saa noin 50 000 henkilöä vuodessa. Keskimääräinen tuki on 1 400 euroa kuukaudessa. – Tuen suosio on kasvanut ja kasvu vaikuttaa kiihtyvän. Tukea voi saada kerran työuran aikana, johtaja Merli Vanala kertoo. Aikuiskoulutustuen kysynnän kasvu voi osaltaan kertoa työelämän muuttumisesta ja siitä, että omaa osaamista on kehitettävä työuran aikana.