Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kokemäen seurakunnan kappalainen Veikko Ruusuvuori pitää Kauvatsaa henkisenä kotinaan – "Halusin aina elää keskellä seurakuntaani"

Musta nahkasalkku löytää tutun paikkansa polkupyörän tarakalta, kun Veikko Ruusuvuori polkaisee Kustaa III:n kirkon pihamaalle Tulkkilassa. Pyöräilevä pastori on tuttu näky niin Kokemäellä kuin Kauvatsalla, joiden seurakunnissa Ruusuvuori on palvellut yli 35 vuotta. – Olen aina halunnut elää keskellä seurakuntaani, osana seurakuntalaisten elämää. Kun voin taittaa työmatkani polkupyörällä, tapaan seurakuntani jäseniä myös työmatkoilla ja kaupoissa, pitkän työuran loppusuoralle kaartava kappalainen sanoo. – Polkupyöräonnettomuus tosin oli lopettaa urani 20 vuotta sitten. Palataan tuohon myöhemmin. Monelle ammatinvalinta on vaikeaa. Veikko Ruusuvuorelle ei. Hänelle papin työ oli kutsumus, vaikka lähisuvussa ei pappeja ole aiemmin ollut. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1975 Toijalan yhteislyseosta hän haki Helsingin yliopistoon lukemaan teologiaa. – Ei minulla oikeastaan ollut edes mielessä muita vaihtoehtoja. Tuolloin teologiaa saattoi opiskella vain Helsingissä. Paitsi tietenkin Åbo Akademissa, jonka pääsykokeisiin en lopulta edes mennyt. Valmistuttuaan Ruusuvuori halusi pastoriksi kotihiippakuntaansa, Tampereen liepeille. Pohjois-Suomessa oli pulaa papeista ja hänet määrättiin vt. kappalaiseksi Sodankylään. Mikään ei sitonut poikamiestä aloilleen, joten hän lähti matkaan tarkoituksenaan hankkia kokemusta ennen paluuta etelään. Piispa Olavi Rimpiläinen vihki Ruusuvuoren papiksi 3. kesäkuuta 1982 Oulun tuomiokirkossa kuuden mieskollegan kanssa. Sodankylässä hän työskenteli kolme kuukautta, sekä suoritti varusmiespalveluksensa alokasajan. Armeija-aikana selvisi pohjoisen reissun tarkoitus. – Olin tavannut aiemmin Irjan (o.s. Hentilä). Kun onnettomuusherkkänä katkaisin valatilaisuuden jälkeen nivelsiteeni, hän tuli tapaamaan minua Oulun sotilassairaalaan. Siitä asti olemme kulkeneet yhdessä. Kevään 1983 Ruusuvuori oli varusmiespappina Kontiorannassa ja kesäkuussa nuoripari vihittiin. Irja Ruusuvuori seurasi Veikon perässä ensin Kemiin, jossa Veikko oli jälleen vt. kappalaisena, sitten Taivalkoskelle vei apupapin pesti. Kun hän sai pastoraalitutkintonsa valmiiksi 1985, avautui samaan aikaan Kokemäelle kappalaisen virka. – Selasin työpaikkailmoituksia Kotimaa-lehdestä, kuten silloin oli tapana. Minut valittiin Kokemäen seurakuntaan ainoana hakijana ja sillä tiellä ollaan, Ruusuvuori nauraa nyt. Ruusuvuorille oli syntynyt ensimmäinen lapsi ja lisää oli tulossa, kun he asettuivat Kokemäen apupappilaan Penttilänniemeen. Vuodet kuluivat, Irja hoiti kotona lapsia, Veikko seurakuntalaisia. Pyöräilevästä pastorista tuli tuttu näky Tulkkilassa. – Kooman hautausmaalle Pitkäjärvelle menin toki autolla, ettei papin puku kastu, jos sattui satamaan. Veikko Ruusuvuori viihtyi työssään ja seurakuntalaiset pitivät helposti lähestyttävästä kappalaisesta. Kun Kauvatsan seurakuntaa kymmenen vuotta johtanut Kalevi Heinonen jäi eläkkeelle 1990, Ruusuvuori haki virkaa ja valittiin – jälleen ainoana hakijana. Kasvanut perhe muutti Kauvtsa pappilaan. – Kauvatsasta tuli minulle henkinen koti. Halusin kasvattaa lapseni siellä ja siellä he ovat käyneet koulunsakin. Lähteenmäen koulu ja Kauvatsan kylä on lapsilleni se lapsuudenmaisema. Itselleni Kauvatsan kirkko on se rakkain työpaikka. Pienessä seurakunnassa kirkkoherra oli ainoa pastori, jolle hengellisen työn lisäksi lankesi niin kirkonkirjojen pito kuin talousseuranta. Kirkon koulutuskeskus perehdytti johtamisoppien ja talouden pitoon. 1990-luvun laman myötä myös kanslistin tehtävät lankesivat kirkkoherralle. Välillä sukuselvityksiä ja perunkirjoja kaiveltiin yötä myöten. – Seurakunta ei ole minulle vain työpaikka, se on elämääni. Siksi en voisi käydä töissä toisella paikkakunnalla. Töitä kyllä riittikin, eikä siinä tunteja laskettu. Sijaisuudet hoituivat yya-hengessä Kiikoisten ja Kullaan seurakuntien kanssa. Lomia pidettiin eri aikaan, niin sijaisuudetkin järjestyivät. Erityisen rakkaaksi Ruusuvuorelle tuli Kauvatsan seurakunnassa vapaaehtoistyö. Lähetyspiirit, kirkkokuoro, seurakunnan luottamuselimet... kaikki ne toimivat jouhevasti yhdessä. – Tietenkin piispantarkastukset ovat aina merkittäviä kohokohtia, Kauvatsan vuosille niitä osui kohdalleni kaksi. Kauvatsan piispantarkastukset toimittivat Ruusuvuoren aikaan arkkipiispa Jon Vikström ja piispa Ilkka Kantola . Elämä sujui mallillaan ja Ruusuvuoren perhe kasvoi aina kahdeksanlapsiseksi. Vuonna 2000 Ruusuvuori odotti innolla kesälomaa. Hän ajeli polkupyörällään Kauvatsan Sääkskoskella kaunista kevätkesän päivää ihaillen, huolia vailla. Ehkä liiankin huoletonna. – Ajoin pyörälläni ojaan lähellä Mansikkatien risteystä ja lensin sarvien yli. Molemmat käteni murtuivat ottaessani niillä ilmalennon vastaan. Jouduin pitkälle sairauslomalle. Kun kipsatut kädet eivät tahtoneet parantua, mielessä kävi jatko. – Mietin, että tässäkö tämä papin ura nyt oli? Leikkausten jälkeen kädet tulivat kuntoon ja kirkkoherra saattoi jatkaa työssään. Uutta vuosituhatta väritti seurakuntaliitos. Vuosien keskustelun jälkeen Kauvatsan seurakunta päätettiin yhdistää Kokemäen seurakuntaan vuonna 2007. Ruusuvuorta harmitti, kun Kauvatsalle ei jäänyt kappeliseurakuntaakaan, vaan toiminnot yhdistettiin täysin. – Itselleni hallintorakenteella ei ollut niin väliä, mutta olin huolissani seurakuntalaisista. Kokemäen ja Kauvatsan seurakuntien toiminta oli täysin erillään toisistaan. Jälleen Kokemäen seurakunnan kappalaiseksi nimitetty Ruusuvuori oli toisaalta tyytyväinen omasta työnkuvastaan. Suuremmassa seurakunnassa talouspäällikkö ja kanslistit hoitivat paperitöitä, kirkkoherra vastasi hallinnosta. – Pääsin keskittymään siihen, miksi olin aina papiksi halunnut; se on seurakuntalaisten rinnalla kulkemista elämän iloissa ja suruissa, sekä tietenkin sananjulistusta. Pitäessään saarnoja Kokemäen kirkossa Ruusuvuori huomasi harmikseen, että penkeiltä puuttui tuttuja kasvoja. – Pitkäaikaiset Kauvatsan kirkon vakiokävijät eivät löytäneet Kokemäen kirkkoon. He tulivat kirkkoon kyllä, kun jumalanpalvelukset pidettiin Kauvatsalla. Nykyisin ehkä tilanne on jo parantunut. Kun Kauvatsan pappila päätettiin myydä 2012, palasivat Ruusuvuoret Kokemäen keskustaan, Penttilänniemeen. He ostivat sieltä rintamamiestalon kahdeksan vuotta sitten. – Tämä on minun ensimmäinen omistusasuntoni. Puutarhassa riittää tekemistä eläkepäivinäkin. Kun Kokemäen seurakunnan pitkäaikainen kirkkoherra Heikki Hämäläinen jäi eläkkeelle 2008, ei Ruusuvuori ollut ehdolla virkaan. Pyyntöjä ehdokkuudesta toki esitettiin. Virkaan valittiin äänestyksessä Lars Pajuniemi . Sittemmin tehtävään on valittu nykyinen kirkkoherra Hannu Tomperi . Ruusuvuori on tyytyväinen jäätyään kappalaisen virkaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana seurakunta on päässyt usein otsikoihin erilaisten kiistojen vuoksi. Ensin tulivat kirkon saneeraussuunnitelmat, sitten seurakuntakeskuksen korjauskiistat. – Minulla ei ole ollut suunnitelmiin vahvaa kantaa, eikä onneksi tarvitsekaan. Kyllähän julkisuudessa olleet kiistat tulevat usein keskusteluihin kun käyn vaikka toimituskeskustelua vihittävien tai kastettavien kanssa. Sanon aina, että kiistat ovat hallinnollisia, seurakunnan perustyö taustalla toimii hyvin, Ruusuvuori sanoo. Siinä perustyössä keskeisintä ovat kohtaamiset. Työuransa aikana Ruusuvuori on ehtinyt kastaa noin 770 lasta, siunata haudan lepoon 950 seurakuntalaista ja vihkiä liki 300 avioparia. – On hienoa, kun joku vihkimistä pyytävä kertoo muistavansa minut rippipappinaan ja halunneensa siksi minut toimitukseen. Silloin tuntuu, että olen tehtävässä onnistunut. Kappalaisen työssä kiteytyy Ruusuvuoren mukaan hyvin pappeus, joka oli työelämässä kutakuinkin sitä, mitä hän ammatiltaan odotti. Ammatin sijaan Ruusuvuori kutsuu pappeutta elämäntavaksi, se on muutakin kuin työsuhde. – Olen pappi, sellaiseksi minut on vihitty. Jään työsuhteestani eläkkeelle joulukuussa, mutta pappi olen aina. Veikko Ruusuvuoren eläkepäivät alkavat virallisesti joulukuun alussa. Tällä hetkellä hänelle valitaan seuraajaa. Pitämättä jääneet lomat saavat Ruusuvuoren vetäytymään vapaille jo lokakuun puolella. "Reservipastorin" varauskirja ensi vuodelle on vielä tyhjä. – Aion ainakin aluksi levätä ja keskittyä läheisiini. Koronakevät aiheutti jo liian pitkän eron pääkaupunkiseudulla asuviin lapsiin ja lapsenlapsiin. Heihin Ruusuvuori on pitänyt tiivistä yhteyttä puhelimella, whatsapp-ryhmässä ja videoitse. – Senkin ehdin urallani kokea, että kevään mittaan henkilökunnan työkokoukset pidettiin videoyhteydellä. Enpä olisi sitäkään 35 vuotta sitten osannut ennustaa. "Olen pappi, sellaiseksi minut on vihitty. Jään työsuhteestani eläkkeelle joulukuussa, mutta pappi olen aina.”