Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Joko tiedät, miten uusi tieliikennelaki muuttaa autoilua?

Kymmeniä uusia liikennemerkkejä, muutoksia tiemerkintöihin ja uusia väistämisvelvollisuuksia. Äkkiseltään tieliikennelain uudistus kuulostaa kokeneellekin autoilijalle kinkkiseltä. Epic autokoulun liikenneopettaja Ari Niittumaa kuitenkin rauhoittelee autoilevaa kansaa. – Muutokset ovat hyvä asia. Maailma muuttuu ja meidän on muututtava siinä mukana. Mitään autoilun mullistavaa uudistusta ei ole tulossa. Sanoisin, että uudistuksessa paremminkin tarkennetaan aiempia asetuksia entisestään. Liikenneopettajan arkeen lakiuudistukset vaikuttavat yllättävän vähän. – Autokouluissa oppilaille opetetaan ajamista pilkuntarkasti liikennesääntöjen mukaan. Esimerkiksi autoilijan väistämisvelvollisuudet korostuvat ajo-opetuksen aikana. Jalakulkijoille ja pyöräilijöille annetaan tietä. Se pitää toki sanoa, että Pohjois-Satakunnassa autoilijat ovat jopa kuuluisia siitä, että täällä kevyelle liikenteelle annetaan tietä. Niin ei todellakaan ole joka paikassa. Kokeneille autoilijoille, joille on kehittynyt oma tapa ajaa, muutokset voivat olla ensialkuun kinkkisiä, mutta eivät suinkaan ylivoimaisia. Niittumaa käyttää esimerkkinä Kankaanpäässä sijaitsevaa Jämintien ja Keskuskadun risteystä. – Käännyttäessä esimerkiksi lukion suunnalta Keskuskadulta Jämintien monikaistaiselle tielle, normaalikäännös tehdään keskimmäiselle kaistalle. Jos taas on menossa hammaslääkäriin, pitää tehdä poikkeuskäännös, koska liikennemerkit estävät normaalin ryhmittymisen oikealle kaistalle. Uudessa tieliikennelaissa oikealle kaistalle suoraan kääntyminen on sallittu ilman poikkeus-sääntöä, vaikka ei kääntyisikään hammaslääkärin pihaan. Kokonaan uusia liikennemerkkejä ilmestyy katukuvaan ja tienvarsille viitisenkymmentä. Yksi etukäteen puhutuimmista uusista merkeistä on vähimmäisnopeudesta kertova merkki. Ilmoitettua nopeutta ei saa merkin vaikutusalueella alittaa, ellei liikennetilanne sitä edellytä. Autoilijoille tällä merkillä on käytännössä vain vähäisiä vaikutuksia, mutta sillä pystytään estämään muun muassa työkoneliikenne tietyillä tieosuuksilla. Toinen mielenkiintoinen uutuus on taajamiin ilmestyvä "väistämisvelvollisuus pyöräilijän ylityspaikassa"-merkki. Perinteistä sinistä suojatie-merkkiä muistuttavalla merkillä kerrotaan autoilijan väistämisvelvollisuudesta. Merkki korostaa nykyään käytössä olevaa pyörätien jatkeiden väistämisvelvollisuutta, missä pyöräilijälle on annettava tietä. Kenties näkyvin muutos uudessa tieliikennelaissa on se, että tiemerkintöihin tulee muutos. Keltaiset, ohituksen kieltävät sulkuviivat muuttuvat valkoisiksi kolmen vuoden siirtymäajalla. Värin vaihtuminen liittyy siihen, että Suomi on viimeinen EU-maa, jossa sulkuviivat ja sulkualueet on maalattu keltaiseksi. Jatkossa keltaista maalia käytetään tiemerkinnöissä vain tilapäisissä liikennejärjestelyissä. Loppujen lopuksi uudistuvan tieliikennelain uudistukset vaikuttavat varsin pieniltä. Ari Niittumaan mukaan uusi laki antaa aiempaa paremmat eväät ainakin poliisille valvoa liikennettä. – Poliisihan olisi oikea henkilö antamaan tähän kommenttia, mutta esimerkiksi liikenteestä aiheutuvaan meluhaittaan pystytään uuden lain mukaan puuttumaan entistä paremmin. Tällä hetkellähän esimerkiksi autoissa kovaa soitettavaan musiikkiin on puututtu vain yöaikaan. Myös autoilijoiden muuhun käytökseen uusi laki antaa paremmat mahdollisuudet puuttua, kertoo Niittumaa. "Pohjois-Satakunnassa autoilijat ovat jopa kuuluisia siitä, että täällä kevyelle liikenteelle annetaan tietä. Ari Niittumaa