Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Millainen keskustelu syntyisi, jos olemuksesi kaikki puolet istuisivat samaan pöytään?

Oletko koskaan pohtinut, millainen keskustelu syntyisi, jos olemuksesi kaikki puolet istuisivat samaan pöytään? Pysyisikö pöydässä sopu, vai ärtyisivätkö eri puolet toisistaan? Olisiko hallitsevia ääniä, jotka jyräisivät muut? Tai selkeitä puheenjohtajan suosikkeja, kuten vaikkapa energisyys, älykkyys ja luovuus? Kenties kokonaan kiellettyjä ja maanrakoon painettuja puolia, kuten ahneus tai itsekkyys?Miten hyötyisit siitä, että eri puolet olisivat puheväleissä keskenään? Omiin sisäisiin mekanismeihinsa voi tietoisesti vaikuttaa. Erilaiset oman persoonan puolet eivät ole tuomittuja kulkemaan hyviin ja pahoihin erottelevan muurin varjossa, vaan niiden välille voi rakentaa yhteyttä. Istuttaa eri puolet tietoisesti samaan pöytään. Jos tunnistaa itsessään vaikkapa jatkuvan oikeassa olemisen tarpeen, sen voi istuttaa suoruuden ja rohkeuden väliin. Se kun tarvitsee toimiakseen molempia. Kykyä puhua suoraan on hyve, samoin rohkeus. Jatkuva oikeassa oleminen taas helposti syö hyvinvointia ja heikentää yhteyttä muihin ihmisiin. Silloin suurinta rohkeutta on kyetä antamaan tilaa myös muille. Ja uskallus katsoa oman erehtyväisyytensä suuntaan. Tai mikäli huomaa itsessään ahneutta, voisiko sen istuttaa viisauden ja omien tarpeiden tiedostamisen väliin? Jolloin omien tarpeiden tiedostaminen voisi kehua ahneutta, että hyvä kun huomaat, mikä kaikki on tarpeen. Mihin viisaus muistuttaisi lempeästi, että kaiken itselle haalimiseen sisältyy riskejä, kuten ähky ja yksinäisyys. Ehkä ehdottaisi, miltä jakaminen tuntuisi? Omia varjopuolia voi olla vaikea ottaa mukaan pöytään, jos ei ole tietoinen sisäisen maailmansa toiminnasta. Otetaan esimerkiksi kriittisyys. Seuratessani itseäni ja muita huomaan, että kriittisyys käy usein sillaksi ihmisten väliin. Kun valittaa jostakin, on ainakin hetken jotain yhteistä, voi tuntea olevansa toisen kanssa samalla aaltopituudella ja itse turvassa arvostelulta. Jos kriittisyyttään tutkii lähemmin, myös painolastin huomaa. Se on kuin suklaata ruoka-aikaan. Vie hetkeksi nälän, mutta tekee ajan mittaan entistä surkeamman olon. Samalla kriittisyys voi olla suuri eteenpäin ajava voima, joka toimii kuten hyvän opponentin kuuluu: kyseenalaistaa tarpeetonta, jotta oleellinen pääsee paremmin esiin. Molempien puolien tiedostamisesta kasvaa tasapaino, jonka voi kuulla myös kehossaan. Jos kriittisyys tuo kehoon raskaan tunteen, se on kasvanut liian isoksi. Kun sen mukana tulee rauhaa, se auttaa tekemään tervettä karsintaa. Päivi Saarilahti Kirjoittaja on Säkylässä asuva valmentaja ja eläintenkouluttaja.