Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pesämäessä ratkaistaan rallicrossin Suomen mestaruus

Pesämäen Moottoriurheilukeskus isännöi tulevana lauantaina rallicrossin SM-sarjan finaalikierrosta. Panokset ovat kovat, sillä pääluokassa, eli SuperCarissa mestaruus on edelleen auki. Vahvimmin mestaruudessa on kiinni Juha Rytkönen , mutta myös Joni-Pekka Rajalalla ja Jere Kalliokoskella on realistiset mahdollisuudet mestaruuteen. Teoreettisesti mestaruuteen voi viimeisessä osakilpailussa yltää peräti viisi kuljettajaa. Honkajokelainen Janne Rinta-Kauhajärvi on tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä. Hänellä on realistiset mahdollisuudet nousta vielä ainakin kuudenneksi. SRC-luokassa mestaruus on kuitenkin jo ratkennut. Henri Haapamäki on voittanut jokaisen kauden osakilpailun, mutta hopeasta käydään tiukka taistelu erityisesti Jussi Klemolan ja Joni-Pekka Rajalan kesken. Autocrossissa mestaruus on vielä auki. Jori Seppälä johtaa sarjaa, mutta Joni-Pekka Rajala väijyy iskuetäisyydellä. Myös Jari Koivistoisella , Ville Mikkosella ja Tero Tukiaisella on vielä ainakin teoreettiset mahdollisuudet juhlia autocorssin mestaruutta Pesämäessä. Kilpailu käynnistyy Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa lauantaina kello 10, jolloin ajetaan kilpailun alkuerät. Finaalit käynnistyvät noin kello 15.15.