Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porilainen Enersense aloittaa yt-neuvottelut –  Teollisuuden palveluja toimittava pörssiyhtiö kaavailee enimmillään 30:lle lopputiliä ja 500:lle määräaikaisia lomautuksia

Porilainen pörssiyhtiö Enersense International Oyj on ilmoittanut keskiviikkona aloittavansa yt-neuvottelut. Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttajaksi itseään tiedotteessa kuvaileva Enersense kertoo syyksi tarpeen tehostaa toimintaansa. Enersense yhdistyi elokuun alussa ostamansa helsinkiläisen energia- ja tietoliikenneyhtiöiden sekä teollisuuden alan palveluita tuottavan Empowerin kanssa. Yritys kertoo nyt luovansa uutta toimintamallia, joka ”vastaa asiakastarpeisiin entistä paremmin ja tuo yhtiölle synergiaetuja”. Muutoksilla aiotaan muun muassa vähentää toimintakuluja, lisätä tehokkuutta ja luoda uuteen liiketoimintastrategiaan sopiva organisaatio. Yhtiö arvion mukaan yt-neuvotteluissa voidaan päätyä suurimmillaan 30 työntekijän irtisanomisen ja enimmilllään 500 työntekijän määräaikaisiin lomautuksiin. Enersense kertoo lukujen täsmentyvän neuvottelunen edetessä. Yt-neuvottelujen piiriin kuuluvat Enersense Oy:n, Enersense Works Oy:n, Enersense Painting Oy:n, Enersense Solutions Oy:n, Empower PN Oy:n, Empower TN Oy:n ja Empower IN Oy:n henkilöstöt Suomessa. Yhteensä yhtiöissä on työntekijöitä 900 työntekijää. Koko Enersense-konsernissa työntekijöitä on noin 2 400. Enersense-Empower-konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2019 oli noin 213 miljoonaa euroa. Konsernilla on toimintaa noin 40 maassa. Päivitetty 14.10.2020 kello 11.40: Täsmennetty yrityksen nimi jutun alkuun ja lisätty muun muassa liikevaihtotieto.