Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Mustamakkaratehtailija Jarmo Tapola, 63, kuoli yllättäen sairauskohtaukseen

Mustamakkarastaan tunnetun Tapola Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Tapola , 63, menehtyi viime torstaina kotonaan Ylöjärvellä saamaansa sairauskohtaukseen. – Hän menehtyi sairauskohtaukseen kotonaan. Muuta tietoa minulla ei asiaan ole nyt antaa, Tapola Oy:n myyntijohtaja Lasse Järvinen vahvistaa Iltalehdelle. Asiasta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat . Jarmo Tapola toimi lihanjalostusyhtiö Tapolan toimitusjohtajana vuodesta 1986 vuoden 2015 loppuun saakka ja siirtyi sen jälkeen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Tampereen Lielahdella toimivan Tapola Oy:n perustivat vuonna 1953 Jarmo Tapolan vanhemmat Kyllikki ja Martti Tapola . Nykyään yhtiön toimitusjohtajana on jo kolmas sukupolvi, Jarmo Tapolan poika Kristian Tapola . Yhtiön tunnetuin tuote on mustamakkara, joka valmistetaan muun muassa sianlihasta, sianveriproteiinista, silavasta ja ruisjauhosta. Tapola valmistaa mustamakkaraa vuosittain yli miljoona kiloa. Aamulehden 60-vuotishaastattelussa 2016 Jarmo Tapola kertoi yhtiönsä mustamakkaran maistuvan hänelle edelleen sekä arkena että juhlaruokana. Lihayhtiön johtamisen vastapainoksi Tapola muun muassa suunnitteli koruja. Jarmo Tapolan sisko on mäkihyppylegenda Matti Nykäsen vaimona julkisuudessa tutuksi tullut Mervi Tapola . Nykänen kuoli tämän vuoden helmikuussa.