Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Tutkija uskoo, että brexit-sopimus menee läpi ensi viikolla, ellei uusi aloite kaada sitä kokonaan – "EU:n jatkoaika kannustaisi hyväksymään sopimuksen"

Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen uskoo, että EU myöntyy Britannian pyytämään brexit-lisäaikaan. – Ilmeisesti EU miettii tällä hetkellä vaihtoehtoa, että he antaisivat kolmen kuukauden jatkoajan Benn Actin mukaisesti, mutta se olisi luonteeltaan tekninen lisäaika. Heti, kun sopimus ja lainsäädäntö menevät parlamentissa läpi, lisäaika lyhenisi, Ronkainen sanoo. – Jos EU päättää näin, jatkoaika tukisi Johnsonia ja kannustaisi hyväksymään sopimuksen, jotta päästään eteenpäin. Myös Suomen pääministeri Antti Rinne tiedotti sunnuntaina, että hän näkee lisäajan myöntämisen järkeväksi ja toivoo, että erosopimuksen käsittely Britanniassa etenee. EU on ilmoittanut, että se kertoo suhtautumisesta eroon vasta, kun Britannia on äänestänyt sopimuksesta. Ronkaisen mielestä EU edistäisi erosopimuksen syntymistä myöntämällä lisäaikaa. – EU sekaantuisi Britannian lisäpolitiikkaan, jos mitään lisäaikaa ei annettaisi. Silloin parlamentin pitäisi äänestää sopimuksen ja sopimuksettoman eron väliltä. En usko, että EU lähtee siihen. Britannian pääministeri Boris Johnson on pyytänyt jatkoaikaa brexitille. Hän ei kuitenkaan allekirjoittanut jatkoaikaa pyytävää kirjettä. Sen sijaan hän vastusti jatkoaikaa toisessa, allekirjoitetussa kirjeessä. Ronkaisen mielestä myös Johnsonin lähettämät lisäkirjeet tähtäävät siihen, että jatkoaika olisi tekninen eikä poliittinen. Uusi aloite voisi kaataa koko sopimuksen Britannian piti äänestää lauantaina neljännen kerran brexit-sopimuksesta, mutta toisin kävi. Parlamentti hyväksyi konservatiiviedustaja sir Oliver Letwinin muutosehdotuksen, jonka mukaan brexitin vaatiman lainsäädännön pitää olla valmis ennen kuin sopimuksesta voidaan päättää. Sopimusäänestystä siirrettiin ja Johnsonin oli pakko hakea lisäaikaa erolle EU:lta. Antti Ronkaisen mielestä Letwin-äänestyksen perusteella tehtyjen laskelmien mukaan näyttää siltä, että Britannian EU-erosopimus olisi menossa läpi ensi viikon äänestyksissä. – Työväenpuolue tulee jättämään aloitteen kansanäänestyksestä. Tällä hetkellä sille ei ole tukea parlamentissa, mutta sillä valmistaudutaan vaaleihin, Ronkainen sanoo. Kansanäänestyksen lisäksi erosopimukseen tehdään muitakin mielenkiintoisia muutosehdotuksia. Esimerkiksi työväenpuolue Labour ja Pohjois-Irlannin demokraattinen unionistipuolue DUP voivat saada läpi muutosehdotuksen Iso-Britannian pysymisestä tulliliitosta. Tämä voisi Ronkaisen mukaan estää brexit-sopimuksen hyväksymisen ja johtaa ennenaikaisiin vaaleihin. Lisäksi ensi viikolla voidaan pitää Johnsonin luottamusäänestys, jonka hän voi myös hävitä. Sunnuntaina Britannian hallitus tiedotti, että muokatun brexit-sopimuksen kannalla olisi pieni enemmistö edustajista. Ronkaisen mukaan Johnson tarvitsee reilut kymmenen työväenpuolueen edustajaa äänestämään erosopimuksen puolesta, jotta se menee läpi. Lisäksi sopimus tarvitsee taakseen kaikki konservatiivipuolueen euroskeptikoiden ryhmän (ERG) äänet sekä konservatiivien parlamenttiryhmästä erotetut, aiemmin hallitusta vastaan äänestäneet edustajat. Äänestyksiä ensi viikolla DUP on ilmoittanut, että se tulee äänestämään Johnsonin erosopimusta vastaan. – Muutosehdotus meni läpi DUP:n äänillä, he äänestivät Johnsonia vastaan. Jos he olisivat äänestäneet aloitetta vastaan, se olisi kaatunut, Ronkainen sanoo. Ensi viikon äänestysten aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta niitä odotetaan alkuviikolle. Parlamentin täytyy äänestää sekä lainsäädännöstä että erosopimuksesta, jotka voidaan käsitellä myös samana päivänä. Letwinin aloite iski Benn Actin porsaan reikään, koska laki koski pelkästään erosopimusta. Parlamentin olisi täytynyt joka tapauksessa hyväksyä sopimukseen liittyvä lainsäädäntö. – Oli vaara, että pelkästään sopimus menisi läpi parlamentissa ja kovaa brexitiä kannattavat äänestäisivät kumoon lainsäädännön. Tällöin tulisi tilanne, ettei Johnsonin tarvitsisi hakea jatkoaikaa, eli olisi ollut mahdollista, että Britannia eroaa EU.sta ilman sopimusta lokakuun lopussa, Ronkainen sanoo. Letwin aikoo itse äänestää sopimuksen puolesta. Hänen mukaansa aloite oli vain varotoimi sille, ettei sopimuksetonta eroa tulisi. Ronkaisen mukaan sopimukseton ero ei ole enää neuvotteluväline Boris Johnsonille, koska tämä otti erosopimuksen vastaan. – Johnson koittaa saada sopimuksen läpi, ja samaa haluaa EU. Poliittinen takaraja ensi kesänä Jos lainsäädännöstä ja sopimuksesta saadaan äänestettyä ensi viikolla, ero voi tapahtua aikataulussa. Ronkaisen mukaan tekninen takaraja kaikelle on ensi kesäkuu, kun EU:n budjetista äänestetään. – Uskon, että kaikki EU-maat haluavat, ettei Britannia ole enää äänestämässä seuraavasta budjetista. Luulisin, että se on poliittinen takaraja tälle sotkulle. Sitten aletaan oikeasti miettiä sopimuksetonta eroa, koska EU haluaa itsekin mennä eteenpäin. Ronkaisen mielestä brexitin jatkoaika olisi hyvä brittiedustajille, koska heillä olisi enemmän aikaa tutustua lainsäädäntöön. – Onhan se hullua, että parissa päivässä pitäisi hyväksyä maan erosopimus kauhealla kiireellä ja paineella. ”Super-lauantain” lässähtämistä ei kannata harmitella, sillä ensi viikosta on tulossa monumentaalisesti mielenkiintoisempi. Puolueet valmistautuvat jo vaaleihin Ronkainen uskoo, että kaikki brittipuolueet alkavat jo valmistautua aikaan brexitin jälkeen. Uudet vaalit ovat tulossa joko loppuvuonna tai alkuvuodesta 2020. Vaikka kansanäänestys ei menisi läpi parlamentissa, työväenpuolue ja liberaalidemokraatit voivat kampanjoida kansanäänestyksellä siinä tapauksessa, että Johnsonin sopimus ei mene läpi ja uudet vaalit järjestetään ennen brexitin toteutumista. – Luulisin, että jos sopimus ei mene läpi, vaalit tulevat mahdollisimman nopeasti. Jos ero menee läpi, vaalien aikataulu riippuu siitä miten ero lähtee rullamaan. Ronkaisen mielestä Boris Johnsonilla on tällä hetkellä myös galluppien mukaan hyvä asema tuleviin vaaleihin, kävipä sopimusäänestyksessä miten tahansa. – Jos sopimus hyväksytään, Johnson voi esiintyä voittajana. Vaikka se ei menisi läpi, hän voi esittää, että sai neuvoteltua ja toteutti oman lupauksensa. Sitten sopimukselle voi hakea tuen vaalien kautta, Ronkainen toteaa. – Työväenpuolueella on suurempi ongelma, koska he eivät ole voineet ottaa selkeää kantaa eroon ja sopimukseen. Se näkyy linjattomuutena ja gallupeissa huonona kannatuksena.