Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Vasta kaiken menettäminen voi herättää alkoholistin valheesta – läheisten vastuulla ei ole juuttua loputtomaan auttamiskierteeseen

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) kirjoitti maanantaina (SK 24.2.) koskettavan kirjeen alkoholistiystävälle . Kuvaus elämäniloisen ja sosiaalisen ihmisen muutoksesta pullon orjaksi kuulostanee surullisen tutulta monelle alkoholiongelmaisen läheiselle. Kirjoituksen tärkein sanoma tulee vasta sen lopulla: ainoastaan alkoholisti itse voi päättää raitistumisestaan. Vaikka Salonen kehottaa puuttumaan rohkeasti läheisen alkoholiongelmaan ja hakemaan apua, keskustelussa alkoholismista ei edelleenkään muistuteta tarpeeksi siitä, etteivät auttaminen ja avun hyväksyminen lopulta ole alkoholistin omaisten vastuulla. Alkoholin ongelmakäyttäjiä on Suomessa arviolta yli puoli miljoonaa – läheisiä vielä moninkertaisesti. Useat heistä törmäävät lopulta tilanteeseen, jossa on tehtävä valinta alkoholistin auttamisen ja oman hyvinvoinnin välillä. Päätös on raastava, sillä alkoholisti on yleensä rakas. Kuinka hirveä ihminen sitä onkaan, jos valitsee jättää oman vanhempansa, sisarensa tai ystävänsä oman onnensa nojaan? Eihän se pulloa edeltänyt ihminen ole voinut noin vain kadota? Menettämisen pelossa ei osaa ajatella muuta, kuin että jokin ratkaisu on yksinkertaisesti pakko olla olemassa. Aina sellaista ei kuitenkaan ole, eikä alkoholistin läheisen ole mahdollista ryhtyä ihmeidentekijäksi. Pyristellessäni itse alkoholistin läheisenä vaikean päätöksen edessä, eräs raitistunut tuttavani kehotti minua unohtamaan kaikki toiveeni ja odotukseni riippuvaista läheistäni kohtaan. Tuttavani mukaan paras asia, joka hänelle alkoholistina tapahtui oli se, että hän menetti kaiken. Vasta sitten, kun kukaan ei enää silittänyt päätä, hoitanut asioita puolesta, ollut pahan olon purkamiseksi läsnä ja kuuntelemassa valheellista uhriutumista, oli totuuden kohtaamisen aika. Salonen kirjoittaa, että on valmis menettämään ystävyyden, mutta ei ystävää. Läheisen menettämiseen ei varmasti kukaan ole valmis, mutta alkoholismin tapauksessa sellainenkin on hyväksyttävä mahdollisena lopputuloksena. Alkoholistin läheisenä on muistettava, että omasta itsestä välittäminen ja etäisyyden ottaminen myrkylliseen ihmiseen ei ole hylkäämistä. Vastaavasti, jos tämä ihminen ei enää koskaan palaa entisekseen, ei tule ahdistua siitä, mitä olisi itse vielä voinut tehdä tämän hyväksi. Toivottamaan auttamiskierteeseen juuttumisen sijaan arvokasta on puhua kokemastaan. Sillä tavalla alkoholismiin ja sen varjossa elämiseen liittyvä häpeä ja salailu murtuvat.