Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Huhtasaari: EU rikkoo perustuslakia ja inhoaa kansanäänestyksiä – elvytyspaketista tulisi Suomessa järjestää kansanäänestys

Pääministeri Sanna Marin esiintyi EU:n elvytyspakettia koskevassa tiedotustilaisuudessa voittajan elkein kehumalla neuvottelutaitojaan muun muassa nostamalla esiin sen, että hän yhden illan aikana nosti Suomen maataloustukia 250 miljoonalla eurolla. Tosiasiassa Suomen maataloustukien taso pysyy rahoituskaudella 2021-2027 lähes nykyisellään, mutta EU-nettojäsenmaksu nousee 100 miljoonalla eurolla vuosittain. Tämän päälle EU haluaa vielä oman verotusoikeuden, jolloin Suomessa alettaisiin kerätä erillisiä EU-veroja, joiden tuotto menisi suoraan Brysseliin. EU:n elvytyspaketista Suomi jää miinukselle 3,4 miljardia euroa, joka tulee sen 20 miljardin velkavuoren päälle, jonka Suomi ottaa tänä vuonna koronaviruksen aiheuttaman talousshokin vaimentamiseksi. Etelä-Euroopan päättäjät erityisesti Ranskassa ja Italiassa ovat juhlineet EU-elvytyspakettia päänavauksena Euroopan yhteiselle velanotolle. Ranska ja Italia ovat maita, jotka ovat täysin kykenemättömiä reformeihin ja mieluummin vaativat muita maita kustantamaan kansalaistensa mukavan elämän toteutumisen. Suomeen verrattuna Italiassa ja Ranskassa eläköidytään aiemmin työmarkkinoilta. Italiassa lisäksi verotus on huomattavasti Suomea alhaisempaa, ja veronkierto on maan tapa. Tämän kaiken päälle vielä kummassakin maassa kotitalouksien varallisuus on aivan toista luokkaa kuin Suomessa, mutta silti suomalaisilta edellytetään tukea. Eurooppa-oikeuden professori Päivi Leino-Sandberg pitää uskomattomana EU:n tapaa kiertää elvytyspaketissa perussopimusten kieltoa EU:n yhteiselle velanotolle ja velkavastuulle. Leino-Sandberg kritisoi lisäksi voimakkaasti sitä, että Suomen hallitus käveli perustuslakivaliokunnan lausuman yli. On äärimmäistä naiiviutta uskoa EU:n yhteisen velanoton auttavan Suomen vientiä. EU:ssa ei pitäisi olla ollenkaan nettosaajia tai nettomaksajia. Kauppaliitossakin voi tehdä kauppaa ilman valtavia tulonsiirtoja muihin valtioihin. Helsingin yliopiston dosentin Tuomas Malisen mukaan kyseessä ei ole mikään väliaikainen väline, vaan käytännössä pysyvä mekanismi. Ensimmäisen kerran EU:n perussopimuksia rikottiin 2011 Kreikan tukipaketissa. Koronapaketilla on tarkoitus kiihdyttää liittovaltiokehitystä. EU on suurvaltaprojekti, joka vie Suomen kohti liittovaltiota ilman kansan lupaa ja vielä viheliäisin keinoin, pikkuhiljaa hivuttaen. Malinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan: ”Rahasto onkin siirtyminen tulonsiirtounioniin ja edelleen liittovaltioon. Se on EU:n perussopimuksen, SEUT:n, artiklan 125 selkeä rikkomus. Samalla EU:n lainanotto ja tulonsiirtojen jakaminen budjetin kautta rikkoo SEUT:n artiklaa 310.” EU on oppinut, että kansalta ei pidäkään kysyä. EU inhoaa kansanäänestyksiä, koska kansa voi äänestää väärin. Malisen mielestä Suomen kansan tulisi äänestää elvytyspaketista, koska on ilmiselvää, että tämä ei ole se Euroopan unioni, johon liityimme, eikä eduskuntavaaleissa äänestetty tällaisen politiikan puolesta. Laura Huhtasaari Europarlamentaarikko, (ps.)