Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Fanit boikotoivat Valko-Venäjän jalkapalloliigan otteluita – Neman Grodnon kannattajat: ”Jäämme kotiin”

Valko-Venäjä on ainoa maa Euroopassa, jonka jalkapalloliiga on edelleen käynnissä koronapandemiasta huolimatta. Taudin tarttumisesta huolestuneet fanit ovat alkaneet boikotoimaan otteluita. Perjantaina käyty FC Neman Grodnon kotipeli FC Belshinaa vastaan pelattiin lähes tyhjälle katsomolle. Raporttien mukaan 1–1-tasapeliin päättynyttä peliä oli paikan päällä seuraamassa 253 katsojaa. Viime kaudella Grodnon kotipelit keräsivät keskimäärin 1 500 ihmisen yleisön. – Jäämme kotiin, vähennämme koronaviruksen leviämiseen liittyviä riskejä, suojelemme itseämme ja läheisiämme, Neman Grodnon kannattajat ilmoittivat lausunnossaan. Myös pelaajat antoivat aplodit tyhjille penkeille osoittaakseen, että he tukevat fanien ratkaisua. Valko-Venäjän jalkapalloliitto perusteli alun perin päätöstään pitää sarjaa yllä, sillä että, maassa on todettu vain pieni määrä koronavirustapauksia. Reutersin mukaan liitto on sittemmin pysynyt hiljaa päätöksestä pelata pelejä. Liigan seurojen on noudettava liiton päätöstä.