Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Onko oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle pelkästään hyvä juttu?

Nykyisen hallituksen ohjelmaan sisältyy uudistus oppivelvollisuuden laajentamisesta toiselle asteelle, siis lukioon ja ammatilliseen koulutukseen. Äkkiä ajatellen voisi sanoa, että hyvä niin. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Peruskoulu-uudistus oli menestys. Oppivelvollisuus ulottuu yhtenäisessä koulussa 16 ikävuoteen asti. Tosin Jyväskylän yliopiston juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että noin 4000 nuorta ei käy peruskoulua ja heistä suurin osa on yläkouluikäisiä. Esimerkiksi Jyväskylässä 2 prosenttia ei saa peruskoulun päättötodistusta. Toiselle asteelle siirtyy 95 prosenttia ikäluokasta. Noin 5000 nuorta ei pyri jatkoon tai ei pääse haluamaansa koulutukseen pyrkimättä toiselle alalle. Paikkoja kyllä on, mutta ne ovat hakijoiden silmissä epäsuosituilla linjoilla tai kenties toisella paikkakunnalla. Kysymys kuuluu, voidaanko nuori uus-oppivelvollinen pakottaa lähtemään hitsaaja-koulutukseen, jos hän on halunnut kampaajaksi tai lähihoitajaksi. Lukiossakin on runsaasti vapaita opiskelupaikkoja, varsinkin maaseudun pienissä lukioissa. Toisaalta jatkoon pyrkimättömät nuoret ovat keskimäärin heikommin koulussa menestyneitä, joista usealla on puutteita vielä perustaidoissakin lukutaidosta alkaen. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät toteuttavat erilaisia valmentavia koulutuksia (Valma, Oksa, Kymppiluokka ym). Näiden merkittävä laajentaminen ei liene tarkoituksenmukaista. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Jos koko ikäluokka edellä mainituista vaikeuksista huolimatta saadaan toiselle asteelle, on edessä seuraava ongelma. Koulutuksesta eroaa tuhansia nuoria heppoisin perustein, esimerkiksi “ei kiinnosta!”, “ei jaksa!” ja niin edelleen. Tiedän, että koulut tekevät kaikkensa näiden eroamisten estämiseksi. Onko hallituksella uutta lakia suunnitellessaan ollut jokin uusi konsti tämän probleeman ratkaisemiseksi? Eihän nuorille ainakaan voida narua jalkaankaan laittaa. Uudistusta on perusteltu koulutuksen maksuttomuudella. Kolmivuotisen koulutuksen kustannukset ovat yhteiskunnalle noin 20 000–25 000 euroa. Tämä on ilmaista. Lukiolaiset maksavat itse oppikirjat, noin 2000 euroa. Ammattikoululaiset maksavat henkilökohtaiset työvälineet, -puvut, ynnä muut. jotka he saavat omikseen ja ovat hieman halvempia. Näiden kustantaminen yhteiskunnan varoin ei vaadi mitään koulu-uudistusta. Kuten ministeri Kiuru taannoin toisessa asiassa totesi, se ei vaadi kuin yhden lauseen muuttamista laissa. Oppivelvollisuuden laajennus maksaisi OKM:n mukaan 110 miljoonaa euroa ja kuntaliiton mukaan ainakin 200 miljoonaa euroa. Lakia on perusteltu erityisesti nuorten syrjäytymisen estämisellä. Tämä hoituisi huomattavasti tehokkaammin, jos miljoonat sijoitettaisiin peruskoulun opetuksen ja erityisesti oppilashuollon ja ohjauksen tehostamiseen. Sieltä syrjäytyminen alkaa, kun oppilaat eivät pysy koulussa eivätkä saa toisella asteella ja koko elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Mikäli rahaa edelleen on, se voitaisiin kohdentaa tukena “etsivän nuorisotyön” tapaiseen täsmätoimintaan sekä panostamalla valmentaviin koulutuksiin. Näihin ei tarvita massiivista koulu-uudistusta. Koulutukseen ohjattavat lisävarat on siis osoitettava tuen tarpeessa oleville yksilöille jo toista astetta varhaisemmassa vaiheessa. Aikaisempi interventio ehkäisee syrjäytymistä varmemmin. Nykymuotoinen toisen asteen koulutus Suomessa on erinomaisessa kuosissa. Vastikään on suoritettu laaja lukion ja ammatillisen koulutuksen uudistus. Koulutusta on myös voimakkaasti leikattu, mistä selviytyminen on ollut koulutuksen järjestäjiltä mestarinäyte. Nyt tuntuu siltä, että tehdään uudistus uudistuksen vuoksi! On käsittämätöntä, että nykyajassa tällaiseen käytetään niukkoja voimavaroja. Elämmehän muutenkin melkoisten myllerrysten aikaa! Kirjoittaja on emeritus ammattikoulun rehtori, Jyväskylästä.