Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Sinilevä runsastunut merialueella, järvillä levää vähemmän

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) valtakunnallisen leväseurannan mukaan sinileväesiintymät ovat runsastuneet eteläisillä ja lounaisilla merialueilla. Myös pintakukintoja on havaittu. Järvivesistöissä sinilevän määrä on ajankohtaan nähden vähäisempää. Leväkatsauksessa ennakoidaan, että epävakaa ja viileän sään jatkuessa pintakukintojen runsastuminen on epätodennäköistä. Rehevöitymisen ja ravinnekuormituksen ruokkimaa sinilevää on laajalla alueella runsaasti väliveteen sekoittuneena Suomenlahden länsiosissa, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Ahvenanmaan eteläpuolella. Suomenlahden länsiosissa Hangon etelä- ja länsipuolilla on havaittavissa vähäisiä pintaesiintymiä. – Tiedot perustuvat satelliittitulkintoihin, Rajavartiolaitoksen lentäjien tekemiin havaintoihin sekä Helsingin ja Tukholman välillä kulkevan M/S Silja Serenaden levämittauslaitteiston tuloksiin, kertoo tutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta. Suomen rannikolta sinilevähavaintoja on ilmoitettu Järvi-meriwikiin kuluneella viikolla paikoitellen Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä. Järvillä sinilevää on havaittu selvästi vähemmän kuin viikko sitten. Sinilevää on havaittu vain 14:lla valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Runsaasti sinilevää on havaittu neljällä havaintopaikalla. Kansalaisilta on saatu nelisenkymmentä lisähavaintoa, joista kolmasosassa oli havaittu sinilevää. – Tällä hetkellä sinilevää on havaittu järvillä selvästi vähemmän kuin tyypillisesti tässä vaiheessa kesää. Yksittäisiä runsaitakin sinileväkukintoja on toki havaittu. Mikäli viileähkö ja tuulinen sää jatkuu, sinilevien pintakukintojen runsastumisen todennäköisyys pysyy pienenä, sanoo ryhmäpäällikkö Marko Järvinen Suomen ympäristökeskuksesta Levähavainnoista voi ilmoittaa Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Järvi-meriwik i -verkkopalveluun. Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä kansalaisetkin voivat perustaa omia havaintopaikkoja ja tallentaa niille sinilevähavaintoja järviltä ja rannikkoalueilta. Myös yksittäisiä havaintoja ja havaintoa tukevia kuvia voi lähettää eri vesistöillä liikkuessaan. Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla ja tukevat valtakunnallista levätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä. Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.