Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Rikkidioksidipitoista prosessikaasua pääsi ilmaan Harjavallassa – tilanne ei aiheuttanut terveyshaittaa

Rikkidioksidipitoista prosessikaasua pääsi tiistaina vapautumaan ulkoilmaan Boliden Harjavallan ennakoimattoman tuotannon alasajon vuoksi. Lyhytaikaisen päästön vaikutus havaittiin Kalevan ympäristömittausasemalla Harjavallassa rikkidioksidipitoisuuden tuntikeskiarvon ylityksenä. Boliden Harjavallan toimitusjohtajan Timo Rautalahden mukaan päästön pitoisuus oli lievä. – Pitoisuus oli sitä luokkaa, että sen saattoi aistein havaita. Tuntikeskiarvon ylitys kesti noin tunnin. Rautalahden mukaan tuotanto jouduttiin ajamaan alas ennakoimattomasti, koska pitkä kesähuoltoseisokki päättyi viime viikolla, ja tuotannon käynnistämisessä on ilmennyt ongelmia. Häiriön vuoksi tuotanto jouduttiin ajamaan alas. Päästön perimmäistä syytä selvitetään. Toimitusjohtajan mukaan tilanne on normalisoitunut, eikä päästöstä ole arvioitu aiheutuvan terveyshaittaa.