Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Jarno Kärki rikkoi kymmenen maalin rajan Linköpingissä – on jo uuden seuransa kolmanneksi paras maalintekijä

Ässien kasvatti ja vielä viime kaudella Liigaa porilaisjoukkueessa pelannut Jarno Kärki pelaa hyvää kautta Ruotsin SHL:ssä. Kesken kauden Färjestadiin liittynyt ja sittemmin sieltä Linköpingiin siirtynyt porilaishyökkääjä teki tiistaina jo kauden kymmenennen maalinsa uudelle seuralleen. Kaikkiaan Kärki on pelannut SHL:n alakastin joukkueessa 35 ottelua tehoilla 10+6. Färjestadissa Kärki ehti tahkota kahdeksan ottelua (1+1). Kärki on pelannut jo pitkään käytännössä koko ajan nelosketjun laidassa, mutta silti hän on oman joukkueensa kolmanneksi paras maalintekijä ja kuudenneksi paras pistemies. Maaleissa edellä ovat vain täyden kauden pelanneet Broc Little (22+19) ja Joe Whitney (11+14). Linköping HC on noussut Kärjen aikana pois pohjamudista ja jättänyt 12 pisteen hajuraon putoamisviivan alapuolella ensimmäisenä olevaan Leksandiin. Pudotuspeliviivaan on matkaa seitsemän pistettä. Porilaishyökkääjän alun perin lyhytkestoiseksi määritelty sopimus jatkettiin pian onnistuneen alun jälkeen kestämään ensi kevääseen saakka. Salmisen Örebro menossa playoffseihin Toinen viime kaudella Porissa pelannut ässäkasvatti, Sakari Salminen on hieman hyytynyt lupaavan alun jälkeen Örebron paidassa. Kauden 41 ottelua ovat tuottaneet Salmiselle 22 (7+15) tehopistettä, joista viimeisin (syöttöpiste) tuli tiistain kierroksella. Kärkiketjuissa hyökkäävä Salminen on tällä hetkellä joukkueensa kuudenneksi paras pistemies. Myös hänen sopimuksensa kattaa vielä ensi kauden. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Ässissä nykyään ihastuttavat Spinkin veljekset pelasivat viime kaudella Örebrossa huomattavasti pienemmillä tehoilla kuin Kärki ja Salminen nyt Ruotsissa. Tyson teki 29 otteluun tehot 2+0 ja Tylor 51 otteluun 6+4. Örebro HK on SHL:ssä nyt sijalla kahdeksan, kun kaikki joukkueet ovat pelanneet 48 ottelua. Runkosarjaa on jäljellä enää neljä täyttä kierrosta.