Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ensimmäinen Antinkadun uusista pizzaravintoloista avaa ovensa tiistaina – ”ei olisi ollut järkeä avata toukokuussa take away -paikkana”

Ensi viikon tiistaina Harri Vilkunan ja Jaro Lundgrenin yhteinen projekti saa eräänlaisen täyttymyksensä, kun parivaljakon yhteinen ravintola avaa vihdoin ovensa Antinkadun varrella. Takana on liki kolme vuotta ideointia, minkä lisäksi itse ravintolan rakentaminen venyi aiottua pidemmäksi. Alun perin Dante pizza & barin piti avautua vappuna, mutta koronakriisi rajoitteineen pisti suunnitelmat uusiksi. – Olisimme tietenkin voineet avata jo toukokuussa take away -ravintolana, mutta ei siinä olisi oikein ollut järkeä. Uudelle ravintolalle on tärkeää, että ihmiset pääsevät syömään paikan päällä, eivätkä vain hae täältä pahvilaatikkoa mukaansa, Jaro Lundgren sanoo. Entisen Ravintola Kirjakaupan tilat on remontissa uusittu täysin. Baariajoilta tutut puurakenteet on esimerkiksi poistettu, joten salissa on nyt paljon avaraa tilaa. Päätyseinää koristavat Pasi Juholan loihtimat suuret seinämaalaukset, joissa Porin yksityiskohtia on yhdistetty keskiajan italialaisen kirjallisuuden ylimaallisiin maisemiin. Omalla tavallaan maalaukset muistuttavat liiketilan historiasta: täällä myytiin aikanaan kirjoja. – Ravintolan nimikin tulee italialaiskirjailija Dante Alighierilta , joka tunnetaan parhaiten teoksestaan Jumalainen näytelmä . Teoksen teemat näkyvät myös ravintolan sisustuksessa. Yläkerrassa meillä on taivas pilvivalaisimineen ja helvetin lieskat lyövät pizzauunissa, joka näkyy keittiöstä salin puolelle, Vilkuna maalailee. Puolitoista tonnia painava kaasukäyttöinen uuni on uuden ravintolan sydän. Siinä paistetaan yrittäjien mukaan pizzoja, jotka eivät suoraan edusta esimerkiksi napolilaista tai roomalaista suuntausta, vaan resepteihin on haettu vaikutteita laajasti. – Keskeistä pizzoissamme on italialaisesta jauhosekoituksesta valmistettu pohja, jossa on pitkä nostatusaika. Pizzahan on periaatteessa hyvin yksinkertainen ruoka, mutta se tarkoittaa myös sitä, että pizzaa valmistaessa ei pysty fuulaamaan missään. Pohjan, raaka-aineiden ja paistamisen pitää olla juuri kohdillaan, Harri Vilkuna sanoo. Pizzalistasta on tulossa artesaanipizzeriaksi melko laaja. Siihen on mahdutettu yli 20 pizzaa, joista osa on niin sanottuja klassikkopizzoja ja osa talon omia yhdistelmiä. Mukana on myös niin sanottuja bianco-pizzoja, joissa tomaattikastikkeen tilalla on ranskankermaa. Pizzatarjonnan lisäksi Dantesta on tulossa myös baari. Ajatuksena on siis jatkaa liiketilan seurusteluravintolaperinteitä. – Porissa on ollut vajausta paikoista, joissa voi käydä muutamalla kaljalla ja saada samalla hyvää syötävää. Ravintoloiden aukiolorajoitusten takia olemme aluksi auki iltakymmeneen, mutta tulevaisuudessa viikonloppuisin yömyöhälle saakka, Harri Vilkuna kertoo. Ravintolatarjonnan puutteeseen on tulossa korjausta enemmänkin, sillä Antinkadulle on keväällä remontoitu myös toista artesaanipizzeriaa, jossa on niin ikään mahdollista viettää iltaa oluen äärellä. Nuåvossa koronapandemia tosin pisti remonttikuviot vielä laajemmin uusiksi, joten paikka avautuu näillä näkymin vasta kesäkuun lopulla. Danten tapauksessa koronakeväästä on ollut kaiken kurimuksen ohella jotain hyötyäkin. Harri Vilkuna toteaa, että Porisperen ja muiden keikkojen peruunnuttua hän on ehtinyt paremmin keskittyä ravintolan rakentamiseen. Myös ravintolan liiketoimintasuunnitelma on tehty harvinaisen suurella pieteetillä. Vilkuna nimittäin laati sen kevään mittaan opinnäytetyönään. – Tänä keväänä minulla on ollut aikaa suorittaa loppuun restonomin opintoni. Aloitin opinnot vuonna 1994, joten tämä taitaa olla jonkinlainen maailmanennätys.