Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Asiantuntijat: Googlen hanke lisää tuulivoimaa ja tuo mainehyötyjä, jotka voivat poikia lisää investointeja – myös Ikea investoi Suomeen

Googlen ilmoittama sopimus 255 megawatin tuulisähkön ostamisesta lisää Suomen tuulivoiman tuotantoa merkittävästi, sanoo energiatuotannon asiantuntija Kati Takala energia-alan etujärjestö Energiateollisuudesta. – Megawattien lisäksi merkittävää on, että tällaiset suuret, tunnetut kansainväliset yhtiöt tulevat Suomeen toteuttamaan investointejansa. Takala uskoo, että suuryritysten investoinnit suomalaisella uusiutuvan energian sektorilla tuovat mainehyötyä ja lisäävät luottamusta Suomeen investointikohteena. – Se voi helpottaa uusien investointien tekemistä, Takala arvioi. Googlen ja muiden yritysten viime vuosina tekemät sähkönostosopimukset kertovat Takalan mielestä siitä, että Suomi on uusiutuvassa energiassa houkutteleva investointiympäristö. Energiaviraston Uusiutuva energia -ryhmän johtaja Pekka Ripatti sanoo Googlen hankkeen tuomaa sähköntuotantokapasiteetin lisäystä tuntuvaksi. – Sen tuoma lisäys nykyiseen kapasiteettiin on yli 10 prosenttia, Ripatti sanoo. Googlen sopimus 255 megawatin sähkönostoista koskee kahta tuulivoimapuistoa. Yhtiö ostaa 60 prosenttia Kainuuseen nousevan Piiparinmäen tuulivoimapuiston sähköstä, mutta toisen tuulivoimapuiston rakentajaa tai sijaintia yhtiö ei vielä julkistanut. Piiparinmäen tuulivoimapuiston rakentaa vuosien 2019–21 aikana suomalaisyhtiö Ilmatar Energy. Myös Ikea investoi tuulivoimaan Suomessa on tällä hetkellä käynnissä useita tuulivoimahankkeita, jotka tuovat yli 1000 megawattia lisää tuulivoimakapasiteettia. Vuosien 2019–21 välillä valmistuvat investoinnit kasvattavat Suomen tuulivoimakapasiteettia yhteensä noin 56 prosenttia ja tuulivoiman vuosituotantoa noin 72 prosenttia, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys. – On merkittävää, että nämä ovat markkinaehtoisia investointeja eli ne rakennetaan ilman julkista tukea, Energiateollisuuden Takala sanoo. Uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta kasvaa uusien investointien myötä huomattavasti. Vuoden 2018 lopussa uusiutuvalla energialla tuotettiin noin 36 prosenttia kaikesta Suomen energiatuotannosta. Tuulivoiman osuus oli tuolloin noin 7 prosenttia. Googlen lisäksi suomalaiseen tuulivoimaan investoi muun muassa huonekalujätti Ikea. Uusi sopimuskonsepti tuo investointeja Suomalainen tuulivoima-ala on kasvanut nopeasti, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen . Ensimmäinen 1 000 megawatin raja tuulivoimakapasiteetissa ylitettiin vuonna 2015, ja nyt neljä vuotta myöhemmin näkyvissä on jo kapasiteetin kolminkertaistuminen. – Vain alle kaksi vuotta sitten näytti siltä, että Suomen tuulivoima ei ole vielä valmis markkinaehtoisiin investointeihin. Reilu vuosi ensimmäisen markkinaehtoisen investointipäätöksen jälkeen meillä on julkaistu yli 1 000 megawattia ilman tukea rakennettavia hankkeita, Mikkonen sanoo. Energiaviraston Ripatin mukaan kasvun taustalla on nopeasti yleistynyt sopimuskonsepti, jossa sähkönostaja sitoutuu pitkään ostosopimukseen tuulivoiman rakentajan kanssa. – Investointeja on hidastanut sähkön markkinahintaan liittyvät epävarmuudet. Näillä pitkillä sopimuksilla pystytään vähentämään hintariskiä, mikä lisää takuulla investointihalukkuutta, Ripatti toteaa. Sopimukset ovat kestoltaan yleensä 10–20 vuotta. Energiateollisuuden Kati Takala lisää, että tuulivoiman houkuttelevuutta on lisännyt myös alan tekninen kehitys. – Yksittäisten voimaloiden koot ovat myös kasvaneet ja hyötysuhde parantunut.