Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

MuSa loikkasi naisten futsal-liigan sarjakärjeksi – Ilves kaatui kärkipelissä

Sunnuntaina futsal-liigassa pelattiin hyvätasoinen kärkikamppailu, jonka vei nimiinsä kotijoukkue Musan Salama lukemin 3–1 (1–1). Tulos tarkoitti, että porilaiset nousivat takaisin sarjakärkeen. Ottelu Ilvestä vastaan oli niin tasainen kuin ennakkoon osattiin ennakoida. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin. Avausjakso eteni pitkään maalittomana, vaikka kummassakin päädyssä nähtiin hyviä tilanteita. Ensimmäistä maalia saatiin odotella jakson loppuhetkille, kun Ilves osui. MuSa onnistui tasoituksessa vielä ennen jakson loppua. Netta Hannula pääsi viimeistelemään maalin edestä tasoituksen. Avausjaksoa oli tuossa vaiheessa jäljellä vain kolme sekuntia. Toisen puolikkaan alkua hallitsi Ilves, mutta MuSa kesti. Vähitellen kotijoukkue pääsi paremmin peliin kiinni ja siirtyi johtoon, kun Mira Laurila ohjasi taidokkaasti pallon verkkoon. Pari minuuttia myöhemmin MuSa osui taas, kun Hannula riisti pallon keskialueella ja iski pienen kuljetuksen jälkeen 3–1-maalin. Ilves haki lopussa rajusti kavennusta, mutta tolpat ja MuSan hyvä puolustuspelaaminen pitivät numerot porilaisille suotuisina. MuSa siirtyi siis tuloksen ansiosta sarjakärkeen ohi Ilveksen. Joukkueiden piste-ero on 13 kierroksen jälkeen kaksi pinnaa. MuSaFutsalin ottelut jatkuvat viikon päästä lauantaina, jolloin joukkue tekee pitkän matkan Tornion FTK:n vieraaksi.