Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

XXL pienentää pakkoraossa varastojaan myymällä tappiolla – ”Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksesta tulee Suomen historian heikoin”

Historiallisen heikosta vuodenvaihteen myynnistä kärsinyt urheiluketju XXL aloittaa poikkeuksellisen varastojen tyhjennyksen. XXL kertoo myyvänsä tappiolla tavaraa noin 1,2 miljoonan euron edestä. –  Alamme tyhjentää varastoja myymällä ne tappiolla. Varastomme arvo on 3,7 miljoonaa euroa, ja aiomme pienentää sen 2,5 miljoonaan euroon. Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksesta tulee Suomen historian heikoin, XXL:n Suomen-toimitusjohtaja Pasi Lämpsä toteaa koruttomasti. Norjalainen XXL kertoi perjantaina loppuvuoden synkistä luvuista. Koko yhtiön liikevaihto laski 9,8 prosenttia 2,3 miljardiin Norjan kruunuun eli noin 229 miljoonaan euroon pääasiassa Norjan huonon kehityksen takia. Myynti laski kuitenkin loppuvuonna kaikissa XXL:n toimintamaissa, eli myös Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa ja Itävallassa. Sekä joulukaupan että Black Fridayn myynti sujuivat odotettua huonommin. Etenkin verkkokaupassa myynti laski. Suomi on ollut yrityksen valopilkku, mutta vuoden viimeisellä neljänneksellä tahti kääntyi. Suomen XXL:n vertailukelpoinen liikevaihto laski loka–joulukuussa euroissa mitattuna 10,2 prosenttia 451 miljoonaan Norjan kruunuun eli noin 44,5 miljoonaan euroon. Pahin kuukausi oli joulukuu. Silloin rysähti. –  Meillä joulukuun liikevaihto putosi 12 prosenttia edellisestä vuodesta, Lämpsä kertoo. Tammikuuta Lämpsä luonnehtii puolestaan katastrofaaliseksi. Ongelmia on ollut kaikilla urheilukauppiailla. Heikkoon myyntiin hän nimeää kolme syytä: kunnon talven puuttumisen etenkin eteläisestä Suomesta ja sen, että vuoden takainen lumitalvi tyydytti asiakkaiden ostotarpeet pitkäksi aikaa. Kolmas ja merkittävä syy on veronpalautusten ajoitus. Verohallinto maksoi palautukset viime vuonna vaiheittain syksyn mittaan. Jouluostoksiin monella suomalaisella ei enää ollut ylimääräistä rahaa. Kaupan liitto arvioi vuoden lopulla, että palautusten puuttuminen ei suuresti vaikuttaisi joulukauppaan. – Kaupan liitto oli väärässä. Meillä kolmas kvartaali oli hyvä. Silloin veronpalautusten maksupäivät näkyivät myyntipiikkeinä. Norjalainen emoyhtiö on joutunut tekemään 385 miljoonan Norjan kruunun eli noin 38 miljoonan euron alaskirjaukset liian suureksi paisuneesta varastostaan. Suomen-yhtiön osuus alaskirjauksista on seitsemän miljoonaa euroa. Se on kirjattu vuoden viimeisen neljänneksen tulokseen. Suomessakin varastosta on lähdettävä 25 prosenttia, hinnalla millä hyvänsä. XXL avasi ensimmäisen myymälänsä Vantaalle vuonna 2014. Nyt niitä on 17. Porissa XXL avasi vuonna 2017. Tuorein puolestaan avautui Seinäjoen Ideaparkissa marraskuussa. XXL on hakenut markkinaosuuksia kaikissa toimintamaissaan aggressiivisella hintakilpailulla. Vielä vuoteen 2018 asti yritys on ollut kannattava, mutta viime vuonna konserni teki tappiota. Koska XXL vähentää Suomessakin sekä tuotteiden että tavarantoimittajien määrää, joissain tavarataloissa on liikaa tilaa. Myymälät käydään läpi yksi kerrallaan. –  Aloitamme Itäkeskuksen tavaratalosta, jossa on hukkaneliöitä. Neuvottelut vuokranantajan kanssa ovat meneillään. Helsingin Itäkeskuksen XXL:ssä on yli 4 000 neliötä. XXL on siellä Spondan vuokralainen. Vaikka tilanne on vaikea, Lämpsä uskoo XXL:n kasvattavan edelleen markkinaosuuttaan Suomessa. Urheilukaupan suurin on yhä Intersport, joka on osa Keskoa.