Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Porin Aarre -arkkitehtuurikilpailun voitto ratkesi – katso tästä, millainen on ”Puikkari” ja millainen museokorttelista tulee

Porin Aarre -arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Voittajatyö Puikkarin on suunnitellut arkkitehti Petri Piirta . Satakunnan Museon ympäristöön nousee elegantti ja moderni uudisrakennus. – Puikkari on kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti erityisen hallittu ehdotus. Uudisrakennus tukee hienovaraisesti Satakunnan Museon olevan rakennuksen arkkitehtuuria muodostaen sille sopusuhtaisen ja arvostavan parin. Lisäksi ehdotus on rakenteellisesti realistinen ja toteutuskelpoinen, perustelee voittajan valinnut palkintolautakunta. Piirtan suunnittelema Puikkari muodostaa Nortamonpuistosta Satakunnan Museolle johtavan uuden mielenkiintoisen julkisen reitin, jonka varrelle Porin Aarteen toiminnot sijoittuvat. Nortamonpuisto toimii kutsuvana sisäänkäyntinä koko alueelle. – Monimuotoiset toiminnot yhdistettynä arvokkaaseen kulttuuriympäristöön muodostivat mielenkiintoisen lähtökohdan suunnittelulle, kertoo Piirta. Arkkitehtikilpailun toisen sijan saavuttivat Ron Aasholm ja Maija Parviainen työllään Polut. Kolmanneksi sijoittui Arkkitehdit MY:n Antti Moisalan ja Kimmo Ylä-Anttilan ehdotus Thesaurus Arctopolis. Tilaisuudessa palkittiin myös lunastuksin ehdotukset Iso Karhu sekä Makasiini ja museo ja kunniamaininnoin työt Uusi Museo ja Kierre. Yleisöäänestyksen voitti ehdotus Kruunu. Kaikki palkitut kilpailuehdotukset ovat maksutta esillä Satakunnan Museolla 31. heinäkuuta saakka. Arkkitehtuurikilpailun palkintotilaisuus järjestettiin Vuoden museoksi valitussa Satakunnan Museossa 18. heinäkuuta.