Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kysele nuoren tai lapsen kuulumisia, nyt jos koskaan se voi tulla tarpeeseen

”Älä jätä roikkuu!” Lausahdus ääntyy, kun kaverilta on jäänyt huomiotta ylävitoset tai nyrkkikivet ja siitä halutaan hieman muistuttaa. Ei saa jättää tarjottua kättä roikkumaan. Tarjottuja käsiä on erityisen paljon esillä urheilussa ja liikunnassa. Maalit, onnistuneet suoritukset tai ylipäätään kilpaan lähtö on usein käsikosketusten juhlaa. Nämä monien silmiin pienet, jopa huomaamattomat eleet ovat todellakin esimerkiksi joukkueurheilussa tekoaan isompia. Läpyillä , yläfemmoilla ja kivillä julistetaan onnistumisien mausteeksi onnitteluita, yhteenkuuluvuutta ja eritoten me-henkeä. Nyt ne ovat poissa. Ei ole pelejä, ei harjoituksia, ei ole edes mitään joukkueen yhteistä tapaamista, eli ei paljon kämmennahat läpyistä pauku. Kalentereissa on näiden kohdalla odotusta ja tyhjää aikaa. Tuli globaali pakollinen katko, ennustamaton tauko ja kaikille on vielä kieltojen päättymispäivä tuntematon. Selvyytenä on, tai ainakin pitäisi olla kaikille, että edetään aikaa oma terveys edellä. Olemalla itsellesi turvallinen, niin samalla turvaat muitakin lähelläsi. Paljon on vapaaehtoistakin apua liikkeellä ja niin pitääkin olla. Tämä koettelemus tuo onneksemme ihmisyyttä esiin. Toivon isosti, että se myös näkee jatkoa, kun alkaa aika koronan jälkeen. Itselläni , kuten varmaan monella muullakin, on päällimmäisenä mielessä tietysti omat läheiset. Oma perhe, sukulaiset, läheiset ystävät, mutta myös ne, joiden kanssa on ehkä muuten viime vuosina ollut hieman hiljaisempaa yhteydenpitoa. Lähipiirin lisäksi huomaan itse ajattelevani usein oman nuoruuteni kaltaisessa tilanteessa eläviä lapsia ja nuoria. Minulle koti oli vain sana ilman sitä lämmittävää adjektiivia, toista sanaa, joka piirtäisi sen sydämen sisään. Nuoruudessani vietin onnellisimmat hetkeni urheilukentillä ja liikuntasaleissa. Se antoi minulle tunteen olla joku muu ja se auttoi unohtamaan, edes hetkeksi. Minulla oli hyvä harrastus ja sen mukana siellä olivat joukkuekaverit, sekä aidosti minusta ja hyvinvoinnistani kiinnostuneet seurahenkilöt. Oman nuoruuteni vuoksi ajattelen heitä, jotka nyt elävät sellaisessa kodissa, jossa ei ole hyvä olla. Ei ole koulun lähiopetuksen tuomaa rauhallista aikaa, rytmiä oppitunteineen ja säännöllisine ruokailuineen. Ei ole kodin ulkopuolisen harrastuksen tuomaa pakopaikkaa, helpotusta ja ihmisiä harrastuksen yhteisössä. Ei ole tukea koulunkäyntiin, ei ole luotettavaa aikuista, jolla kertoa tunteistaan tai esittää kysymyksiä arveluksistaan. On tuskaista selviytymistä opiskelusta, on turvattomuuden tunnetta, on yksinäisyyttä, ikävää paremmista ajoista ja mahdollisesti kaikkein pahimpana papereissa mainitun oletetun kasvattajan alkoholismi, sekä hänen itsekäs ajatuksensa vain omasta selviytymisestään. On tunnetta, että elämä ei enää johdakaan mihinkään ja, että seinät kaatuvat päälle ilman vastauksia. On pakollistettuna aivan liikaa aikaa vietettäväksi paikassa, jossa on paha olla. Kotona. Haluan sanoa, että jos sinulla on nyt tai tulevaisuudessa sellainen ajatus, että tunnet jonkun kuvaamani kaltaisen lapsen tai nuoren, kaverisi tai muuten vain tutun, joka joutuu nyt elämään oloissa, joihin hän ei itse pysty vaikuttamaan ja ne ovat vaarassa pudottaa hänet oman elämänsä ohjaksista, niin se yhteydenotto on nykypäivän viestinnän tavoin äärettömän helppoa. Ei tarvitse lähettää käsin kirjoitettua kirjettä, vapauttaa matkaan postikyyhkyä tai tuulettaa savumerkkejä. Nykyajan viestintävälineet ovat helppoja. Vaikeaksi asian tekee vain lopullinen rohkeus ottaa yhteyttä. Nyt tässä ajassa ei keneltäkään ole väärin kuulumisia kysellä. ”Älä jätä roikkuu”, vaan ojenna kätesi. Lasten ja nuorten vuoksi, sekä yhteisesti kaikkien henkisen pelikunnon ylläpitämiseksi. Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu (sd.) Eurajoelta