Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Kaikki jalkapallon naisten MM-kisoista: tästä jutusta löydät Ranskan MM-turnauksen lohkojaon ja otteluohjelman sekä historiatilastot

Jalkapallon naisten MM-kilpailut järjestetään Ranskassa 7. kesäkuuta – 7. heinäkuuta. Turnauksen avausottelu pelataan Pariisissa ja loppuottelu Lyonissa. Yhteensä kisakaupunkeja on yhdeksän. Niihin kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Grenoble, Le Havre, Montpellier, Nizza, Reims, Rennes ja Valenciennes. Turnauksessa pelaa 24 maata. Koko otteluohjelma löytyy alempaa tästä jutusta. Nyt kilpailtava naisten MM-lopputurnaus on historian kahdeksas. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 1991 Kiinassa, minkä jälkeen maailmanmestaruuksista on mitelty neljän vuoden välein. Kiina ja Yhdysvallat ovat päässeet emännöimään tapahtumaa kahdesti, muut vuorot ovat menneet Ruotsille, Saksalle ja Kanadalle. Ranska on naisten MM-kilpailujen järjestäjämaana ensimmäistä kertaa. Miesten kisat on pelattu maassa vuosina 1938 ja 1998. USA menestynein – ja ennakkosuosikki Yhdysvaltojen naisten maajoukkue on voittanut maailmanmestaruuden kolme kertaa. Saksa on kaksinkertainen mestari, Norjalle ja Japanille MM-kulta on siunaantunut kerran kummallekin. Yhdysvallat on mestaruuksillaan, yhdellä hopeallaan ja kolmella pronssillaan naisten MM-kilpailujen menestynein maa. Edellisen mestaruutensa jenkit ottivat neljä vuotta sitten Kanadassa. Silloin loppuottelussa kaatui Japani lukemin 5–2. Hallitseva mestari lähtee ennakkosuosikkina Ranskan MM-turnaukseen. Eniten maailmanmestaruuksia voittaneen pelaajan titteli on jaettu peräti 20 naisen kesken. Heistä 8 on yhdysvaltalaista ja 12 saksalaista ja kaikki kaksinkertaisia voittajia. MM-historian maalikuningatar on brasilialainen Marta eli Marta Vieira da Silva . Vuonna 1986 syntynyt nainen on laukonut 15 maalia 17 MM-ottelussa vuosina 2003–2015. Alkulohkot Lohko A: Ranska, Etelä-Korea, Norja, Nigeria Lohko B: Saksa, Kiina, Espanja, Etelä-Afrikka Lohko C: Australia, Italia, Brasilia, Jamaika Lohko D: Englanti, Skotlanti, Argentiina, Japani Lohko E: Kanada, Kamerun, Uusi-Seelanti, Hollanti Lohko F: Yhdysvallat, Thaimaa, Chile, Ruotsi Lohkojen kaksi parasta ja lohkojen neljä parasta kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta pääsevät pudotuspeleihin. MM-kisojen otteluohjelma Lohkovaihe: Perjantai 7.6. Lohko A: Ranska–Etelä-Korea 22.00 (TV2) Lauantai 8.6. Lohko B: Saksa–Kiina 16.00, Espanja–Etelä-Afrikka 19.00 (TV2). Lohko A: Norja–Nigeria 22.00 (TV2) Sunnuntai 9.6. Lohko C: Australia–Italia 14.00 (TV2), Brasilia–Jamaika 16.30. Lohko D: Englanti–Skotlanti 19.00 (TV2) Maanantai 10.6. Lohko D: Argentina–Japani 19.00 (TV2). Lohko E: Kanada–Kamerun 22.00 (TV2) Tiistai 11.6. Lohko E: Uusi-Seelanti–Hollanti 16.00 (TV2). Lohko F: Chile–Ruotsi 19.00, USA–Thaimaa 22.00 Keskiviikko 12.6. Lohko A: Nigeria–Etelä-Korea 16.00, Ranska–Norja 22.00 (TV2) Lohko B: Saksa–Espanja 19.00 T orstai 13.6. Lohko C: Australia–Brasilia 19.00 (TV2). Lohko B: Etelä-Afrikka–Kiina 22.00 (TV2) Perjantai 14.6. Lohko D: Japani–Skotlanti 16.00 (TV2), Englanti–Argentina 22.00 (TV2). Lohko C: Jamaika–Italia 19.00 Lauantai 15.6. Lohko E: Hollanti–Kamerun 16.00, Kanada–Uusi-Seelanti 22.00 Sunnuntai 16.6. Lohko F: Ruotsi–Thaimaa 16.00 (TV2), USA–Chile 19.00 (TV2) Maanantai 17.6. Lohko B: Kiina–Espanja 19.00 (TV2), Etelä-Afrikka–Saksa 19.00. Lohko A: Nigeria–Ranska 22.00 (TV2), Etelä-Korea–Norja 22.00 Tiistai 18.6. Lohko C: Jamaika–Australia 22.00, Italia–Brasilia 22.00 (TV2) Keskiviikko 19.6. Lohko D: Japani–Englanti 22.00 (TV2), Skotlanti–Argentina 22.00 Torstai 20.6. Lohko E: Kamerun–Uusi-Seelanti 19.00, Hollanti–Kanada 19.00 (TV2). Lohko F: Ruotsi–USA 22.00 (TV2), Thaimaa–Chile 22.00 Neljännesvälierät: Lauantai 22.6. Neljännesvälierä 18.30 (TV2). Neljännesvälierä 22.00 (TV2) Sunnuntai 23.6. Neljännesvälierä 18.30 (TV2). Neljännesvälierä 22.00 (TV2) Maanantai 24.6. Neljännesvälierä 19.00 (TV2). Neljännesvälierä 22.00 (TV2) Tiistai 25.6. Neljännesvälierä 19.00 (TV2). Neljännesvälierä 22.00 (TV2) Puolivälierät: Torstai 27.6. Puolivälierä 22.00 (TV2) Perjantai 28.6. Puolivälierä 22.00 (TV2) Lauantai 29.6. Puolivälierä 16.00 (TV2), Puolivälierä 19.30 (TV2) Välierät: Tiistai 2.7. Välierä 22.00 (TV2) Keskiviikko 3.7. Välierä 22.00 (TV2) Mitalipelit: Lauantai 6.7. Pronssiottelu 18.00 (TV2) Sunnuntai 7.7. Loppuottelu 18.00 (TV2) Kaikki ottelut lähetetään Yle Areenassa. MM-kisojen emännät, finaalit ja maalikuningattaret 1991 Emäntä: Kiina Joukkueet: 12 Otteluita: 26 Finaali: USA–Norja 2–1 Pronssi: Ruotsi Maalikuningatar: Michelle Akers (USA) 10 Maalikeskiarvo: 3,8 Yleisökeskiarvo: 19 615 1995 Emäntä: Ruotsi Joukkueet: 12 Otteluita: 26 Finaali: Norja–Saksa 2–0 Pronssi: USA Maalikuningatar: Ann-Krisrtin Aarönes (Norja) 6 Maalikeskiarvo: 3,8 Yleisökeskiarvo: 4 316 1999 Emäntä: USA Joukkueet: 16 Otteluita: 32 Finaali: USA–Kiina 0–0 (5–4 rangaistuspotkuissa) Pronssi: Brasilia Maalikuningatar: Sun Wen (Kiina) ja Sissi (Brasilia) 7 Maalikeskiarvo: 3,8 Yleisökeskiarvo: 37 319 2003 Emäntä: USA Joukkueet: 16 Otteluita: 32 Finaali: Saksa–Ruotsi 2–1 Pronssi: USA Maalikuningatar: Birgit Prinz (Saksa) 7 Maalikeskiarvo: 3,3 Yleisökeskiarvo: 21 240 2007 Emäntä: Kiina Joukkueet: 16 Otteluita: 32 Finaali: Saksa–Brasilia 2–0 Pronssi: USA Maalikuningatar: Marta (Brasilia) 7 Maalikeskiarvo: 3,5 Yleisökeskiarvo: 37 218 2011 Emäntä: Saksa Joukkueet: 16 Otteluita: 32 Finaali: Japani–USA 2–2 (3–1 rangaistuspotkuissa) Pronssi: Ruotsi Maalikuningatar: Homare Sawa (Japani) 5 Maalikeskiarvo: 2,69 Yleisökeskiarvo: 26 428 2015 Emäntä: Kanada Joukkueet: 24 Otteluita: 52 Finaali: USA–Japani 5–2 Pronssi: Englanti Maalikuningatar: Célia Šašić (Saksa) ja Carli LLoyd (USA) 6 Maalikeskiarvo: 2,8 Yleisökeskiarvo: 26 029 MM-historiaa numeroina Maailmanmestaruudet USA 3 Saksa 2 Japani 1 Norja 1 Eniten MM-turnauksia (maat) Brasilia, Japani, Nigeria, Norja, Ruotsi, Saksa, USA 8 (aina mukana) Eniten MM-otteluita (maat) USA 43 Maalintekijät kautta aikain Marta (Brasilia) 15 (17 ottelua) Birgit Prinz (Saksa) 14 (24) Abby Wambach (USA) 14 (25) Michelle Akers (USA) 12 (13) Sun Wen (Kiina) 11 (20) Eniten MM-turnauksia (pelaajat) Formiga (Brasilia) ja Homare Sawa (Japani) 6 Eniten MM-otteluita (pelaajat) Kristine Lilly (USA) 30 Lue lisää aiheesta: