Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Tolkkua metsäkeskusteluun ja syyllistämiseen – Suomen metsävarat ovat oikeasti kasvaneet huimasti

YLE:n MOT-ohjelma (28.10.) osoitti harvinaista kapea-alaisuutta syyllistämällä Suomen metsäteollisuuden, metsänomistajat sekä hallituksen ilmastopolitiikan. Olisi toivottavaa, että televisiossa esiintyvät tutkijat kertoisivat selkokielellä, että Suomen metsävarat ovat kasvaneet huimasti. Tätä perustavanlaatuista faktaa ei missään keskustelussa pidä ohittaa. Suomessa käytävä keskustelu hiilinielulaskelmista ja siitä, kuinka paljon sallitaan hakata metsiä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, ei ole edennyt. Tässä keskustelussa olisi syytä muistaa, että metsien kasvu ja kasvava metsä on ainoa, joka sitoo hiiltä. Siihen suomalainen metsätalous ja koko metsäklusteri onkin pystynyt. Metsien kasvu on vuosikymmenten saatossa kaksinkertaistanut ja samalla se on myös kaksinkertaistanut metsiemme hiilensidontakyvyn. Lisäksi esitetty MOT- ohjelma jätti todella vähälle niin luonnon monimuotoisuuden kuten myös sen, mikä merkitys on metsien oikealla hoidolla. Suomessa se tehdään maailman kestävimmällä tavalla. Meillä ei ole metsätaloudesta aiheutuvaa metsäkatoa ja meillä luonnon monimuotoisuudesta pidetään huolta aktiivisesti puunkäytön ohella. Käsittelemättä jäi myös se, missä ja millaisin tuotantotavoin sellu tai puutuotteet tuotetaan, jos tuotanto ajetaan meillä alas. Onko siirtymä tällöin kestävään päin, jos sellun tuotanto siirtyy esimerkiksi Venäjälle? Ohjelmaa katsoessa ei voinut myöskään välttyä siltä kuvalta, että muiden sektoreiden päästöt ohjelman mukaan pitäisi kompensoida jättämällä metsävaroja käyttämättä ja toivoa, että metsät eivät pala tai tule muita tuhoja. Näin ei voi olla, vaan fossiilisille päästöille pitää laittaa stoppi. Päästövähennyksiä pitääkin tehdä kaikilla sektoreilla tasaisesti. Toivon kotimaan ilmastokeskusteluun kansainvälisempää näkökulmaa. Ei voi olla niin, että maailman ja Euroopan metsäisimmästä maasta tehdään niin sanottu valtion kanavalla syntipukki. Euroopan lukuisissa pieninieluisissa maissa metsät on hakattu - meillä metsävarat kasvavat ja nielu on suuri. Puhumattakaan globaalista perspektiivistä, missä metsäkato on Eurooppaa lukuun ottamatta vallitseva kehityskulku. Elsi Katainen Euroopan parlamentin jäsen, (kesk.)