Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Aluehallintovirasto vaatii selvitystä Porin perusturvan tuubihuiveista – tivaa etenkin, onko koronaviruksen aiheuttamat biologiset vaaratekijät huomioitu

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt Satakunnan Kansan aiemman uutisoinnin perusteella Porin kaupungille selvityspyynnön Porin vanhustenpalveluiden kotihoidossa käytetyistä tuubihuiveista hengityksen suojaimena. Avi otti asiasta välittömästi uutisoinnin jälkeen yhteyttä perusturvajohtaja Sanna Mustajoki-Kunnakseen . Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on työturvallisuuslain mukaan rajoitettava työntekijöiden altistuminen biologisille tekijöille, niin ettei työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle aiheudu haittaa tai vaaraa. Lain mukaan työnantajan on hankittava ja annettava työntekijän käyttöön erikseen säädetyt vaatimukset täyttävät ja tarkoituksenmukaiset henkilönsuojaimet. Avin jättämässä selvityspyynnössä Porin kaupungilta halutaan lukuisia vastauksia toteutettuun huivijärjestelyyn. Avi haluaa tietää, että onko työnantaja ohjeistanut tai määrännyt työntekijöitä käyttämään työssään tuubihuiveja, tai muunlaisia huiveja, henkilönsuojainten sijaan. – Jos on, mitkä ovat ohjeen tai määräyksen perustelut, selvityspyynnössä kysytään. Niin ikään virasto haluaa tietää, ovatko biologiset vaaratekijät, kuten Covid-19 virus, huomioitu vaarojen arvioinnissa. Porin perusturvalautakunta kokoontuu torstaina pohtimaan avin selvityspyyntöön annettavaa vastinetta. Tätä varten on hankittu laaja tausta-aineisto. Mukana on muun muassa työsuojeluvaltuutettu Eeva Nordströmin näkemys asiaan. Nordströmin mukaan työn vaarojen arviointi on tehty, mutta sen sijaan työn biologisten vaarojen arviointia covid-19 viruksen takia on tekemättä. Työntekijät ovat antaneet päähuvin käytöstä palautetta. Työntekijöiden mukaan huivi on ollut hankalakäyttöinen. Se ei pysy kasvoilla, vaan valuu leualle, jolloin vaarana on, että korjaa ”likaisilla käsillä tai käsineillä. Työntekijöiden mielestä käytössä pitäisi olla puhdas huivi joka asiakkaan luokse mentäessä.