Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Heikentynyt rupla ravistelee KHL-jääkiekon seuroja – Jari Kurri vakuuttaa Jokerien talouden olevan kunnossa

Öljyn hinnan romahtaminen heikensi Venäjän ruplan kurssia, mikä vaikuttaa myös jääkiekon KHL-seurojen talouteen. Liigan itälaidalla Admiral Vladivostok ilmoitti hiljattain luopuvansa sarjapaikasta, ja sen naapurin Amur Habarovskin kerrotaan puntaroivan samaa. Jokerien pääomistaja Jari Kurri vakuuttaa, että Jokerien talous on kunnossa, vaikka koronavirus katkaisi kauden ennen aikojaan ja heikensi tulovirtoja. Kurrin mukaan Jokerit pystyy satsaamaan pelaajahankintoihin. Jääkiekko ei kuitenkaan voi olla muusta maailmasta erillään. –  Kaikki pyörii nyt siinä, että saamme maailman raiteilleen. Urheilu on siinä mielessä hyvin pieni tekijä tässä maailmassa, KHL:n hallituksessakin vaikuttava Kurri toteaa. Jokerien KHL-palkkoihin on uponnut vuodesta toiseen noin 10 miljoonaa euroa. Jokerien rahakkaille pääkilpailijoille uuden haasteen tuo ruplan arvon lisäksi palkkakatto. 900 miljoonan ruplan eli nykykurssilla noin 11,7 miljoonan euron seurakohtaisen palkkojen enimmäismäärän arvioidaan olevan Jokerien etu. Kurri ei tyydy muuhun kuin KHL:n mestaruuteen Jokereissa. Hän lupaa helsinkiläisseuran pelaajauutisia toukokuun kuluessa. Kapeampi kaukalo lisää pelin vauhtia Päättyneellä kaudella Jokerien runkosarjasijoitus (5/24) ja pudotuspeleissä Lokomotiv Jaroslavlin kaataminen voitoin 4–2 antoivat viitteitä menestymisestä. Jättiseura Pietarin SKA:n kohtaamisen esti koronavirus. –  Urheilullisesti kausi oli hyvä, vaikka painimme paljon loukkaantumisten kanssa, Kurri kertaa. Hyvästä menestyksestä huolimatta Jokerit kamppaili vuoristoratamaisten yleisölukujensa kanssa. Vasta runkosarjan loppusuoralla katsomossa oli perä jälkeen yli 10  000 katsojaa per ottelu. –  Viihdyttävä jääkiekko imee ihmisiä paikalle. Hommaa tietenkin edesauttaa, että joukkue pelaa voittavaa lätkää, Kurri sanoo. Ensi kaudella kotikaukalon kaventaminen 30 metristä 28 metriin tuo pelaamiseen sähäkkyyttä. Liigassa on haussa entistä vauhdikkaampi pelitapa.