Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Leo-Pekka Tähti aloitti kautensa voitolla – kuume vei pois parasta terää

Suomalaisilla ratakelaajilla oli vahva päivä, kun parayleisurheilun gp-kilpailut alkoivat Sveitsin Nottwilissa. Leo-Pekka Tähti aloitti kilpailukautensa voittamalla 200 metriä ajalla 24,69 ja sijoittumalla 800 metrillä erien yhteistuloksissa 20:nneksi. Päivä jätti kaksijakoisia mietteitä, sillä porilaisella oli terveydellisiä haasteita. – Voitto 200 metrillä lämmittää kovasti. Selkeällä erolla seuraaviin ja vaikeuksien kautta voittoon, kun kuume nousi ennen Sveitsiin lähtöä. Siihen nähden olen oikein tyytyväinen kakkoseen, tietysti kuume vei parasta terää pikkuisen pois. Erityisesti startti oli aika hitaanoloinen, mutta loppu tuli sitten kohtuu hyvin. Siihen olen aika tyytyväinen. – Kasilla tiesin etukäteen, että tulee varmaan aika vaikea kisa. Ensimmäiset 400 metriä jouduin vetämään. Se tuli vielä helposti, mutta 500 metrin kohdalla alkoi ongelmat. Pikkuisen tavallaan säästelinkin loppuun, kun huomenna on päämatka satanen edessä. Nyt täytyy levätä, Tähti tuumi. Toni Piispanen otti T34-luokassa 200 metrillä makoisan voiton ennätystään sivuavalla ajalla 37,70. Edgar Navarro ja Peter Genyn veivät seuraavat sijat. Genynin Piispanen oli tällä matkalla voittanut edellisen kerran syyskuussa 2017. Henry Manni kelasi T34-luokassa kaksi matkaa. Ensin 200 metrillä hän otti komean voiton ajalla 27,42 ja sen jälkeen hän oli 800 metrillä viides. Mannin 800 metriä oli ohjelmassa 200 metristä alle kahden tunnin päässä. – Tuntui, etten ole palautunut kunnolla. Lähdin kuutosradalta, enkä päässyt alussa hyviin asetelmiin. Mutta kakkosen lähtö ja maksiminopeus olivat niin hyviä, etten kovin huolissani ole kasista ja olen myös tyytyväinen päivään. Innolla jatkoon, Manni sanoi. Amanda Kotaja kelasi kakkoseksi T54-luokan 200 metrillä ajalla 29,53 ja oli positiivisin mielin. – Kelaus tuntui hyvältä ja aika miellyttää hyvin paljon sillä se on yksi parhaista 200 metrin ajoista. Odotan innolla huomista satasta, Kotaja sanoi.