Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Katso mistä löytyy Satakunnan edullisin katsastus – ”Porilaiset ovat sellaisia, että käyvät kyllä uskollisesti porilaisissa liikkeissä”

Hallin nostin laskee auton suhisten alas. Vuoden 1992 mallinen Jaguar XJS:n tarkastus on juuri päättynyt. Tapio Rantakallio on tuonut autonsa jo muutaman vuoden ajan Karhukatsastukseen. Hänen mielestään hinnoittelulla ei ole niin paljon painoarvoa kuin hyvällä palvelulla. – Pari vuotta olen tuonut auton tänne katsastettavaksi. Kävin aikaisemmin toisessa paikassa tuossa lähellä, mutta se touhu meni aivan mahdottomaksi. Täällä on hyvä palvelu ja henkilökunta tietää mitä tekee. Katsastaja Hannu Lehtonen tuumii, että vakiasiakkaat ovat kyllä uskollisia. – Paljon täällä näkyy samoja naamoja. Porilaiset ovat sellaisia, että käyvät kyllä uskollisesti porilaisissa liikkeissä. Niitä ei vaan ole enää kovin montaa. Konttoria ja lupa-asioita Karhukatsastuksessa hoitava Anne Kouhi on samaa mieltä. – Kyllä osa on tietenkin hinnan perässä, mutta paljon meillä on samoja kanta-asiakkaita. Etenkin monet vanhemmat ihmiset tuovat autonsa aina tänne katsastettavaksi, hän sanoo. Drive-in, drive-out ”Hinnat alkaen 29 € + mahd. päästömittaukset”. Ajanvarauskalenteria katsellessa paljastuu, että aamulla määräaikaiskatsastus maksaakin netistä varattuna 36 euroa. Keskipäivällä hinta nousee 55 euroon. Viimein kahden maissa aikatauluun on mahdutettu yksi 29 euron ”alkaen”-aika. Päivän viimeiset asiakkaat maksavat katsastuksesta taas 55 euron hinnan. Viikossa näitä ”alkaen” aikoja on vaihtelevasti 2, 3, 6 – joko enemmän tai vähemmän. Esimerkiksi A-Katsastuksella on kolme erilaista hintaluokkaa. Kallein on ns. drive-in -katsastus eli ilman ajanvarausta tehty katsastus. Sen hinta on sama kuin verkossa tehty ennakkovaraajan aika. Etuaika on taas verkosta varattu kaikista edullisin katsastusaika. Näitä on usein kaikista vähiten. Satakunnassa toimivista ketjuista myös K1:llä on käytössä hyvin samanlainen järjestelmä. Lisäksi hinnat vaihtelevat paikkakunnittain: Euran ja Porin välillä hintaeroa on parhaimmillaan 25 euroa. Määräaikaiskatsastuksen ohessa tehdään yleensä päästömittaus. Eri tekijöistä riippuen hintaa tulee lisää 15–39 euroa. Jotkut yritykset kuten Karhukatsastus hinnoittelevat päästömittauksen auton vuosimallin ja polttoainetyypin mukaan. Autoaan katsastavan kannattaa muistaa myös eri liittojen suomat etuudet. Esimerkiksi Autoliitto , Karavaanarit , SKAL ja Taksiliitto tarjoavat jäsenilleen katsastusasemakohtaisia alennuksia. Alennuksia ei voi kuitenkaan välttämättä käyttää netistä varattujen katsastusten kanssa. Kalenteripeliä Tavallinen henkilöauto on halvinta katsastaa Porin K1-asemilla Mikkolassa ja Herralahdessa. Netistä varattuna määräaikaiskatsastus maksaa 25 euroa. Päästömittaus on sama sekä varattuna että varaamattomana: 24 euroa. Täten katsastukselle tulee yhteensä hintaa 49 euroa. Kalleinta taas on Euran A-Katsastuksessa, jossa hinnaston mukainen drive-in-katsastus maksaa yhteensä 99 euroa. Täten halvimman ja kalleimman vaihtoehdon ero on siis 50 euroa. Netistä varattuna katsastus on toki Eurassakin halvempaa. Tavallisen henkilöauton halvin drive-in-katsastus löytyy myös Porin K1-asemilta sekä Jokilaakson Katsastuksesta Harjavallasta. Näillä asemilla määräaikaiskatsastus maksaa 35 euroa. Edullisin päästömittaus löytyy Porin Harmaalinnassa sijaitsevassa HelppoKatsastuksesta, jossa hintaa operaatiolle tulee 16 euroa. Hinta koskee sekä varaamatonta, että etukäteen varattua mittausta. Jos ajopeli jäi ilman leimoja, jälkitarkastus on edukkainta hoitaa Harjavallan A-Katsastuksessa 16 euron hintaan. Tarkemmat hinnat voi tarkistaa tästä: Taulukosta jäi virheen takia puuttumaan toinen toimipiste. Katsastusasemia on Porissa kaksi: yksi Hyveläntiellä ja toinen Korjuuntiellä. Molemmissa hinnasto on sama. Lisäksi yrityksellä on 63 euron drive-in-katsastuspaketti sekä nettiajanvarauksella 58 euroa. Karhukatsastus hinnoittelee päästömittaukset polttoaineen ja auton iän mukaan: Dieselkäyttöiset ajoneuvot vuosimallit 1980- (27 euroa), Bensiinikäyttöiset ajoneuvot vuosimallit 2001 - (29 euroa) ja Bensiinikäyttöiset ajoneuvot vuosimallit 1978-2000 (18 euroa). Karhukatsastus on osa Plus-katsastusketjua. Vertailu perustuu yritysten verkkosivuillansa 31.7 ilmoitettuihin alkaen hintoihin. Esimerkit koskevat henkilö- ja pakettiautoja (maks. 3 000 kg). Mukaan ei ole laskettu erikoistarjouksia tai liittojen tarjoamia etuja. Osa yrityksistä hinnoittelee diesel- ja bensakäyttöisten autojen päästömittaukset erikseen. Uutista päivitetty 4.8. kello 14.40: taulukosta jäi uupumaan Katsastus-Ässien toinen toimipiste sekä heidän tarjoamansa katsastuspaketti (määräaikaiskatsastus + päästömittaus).