Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porin sivistystoimeen esitetään tasapainotustoimia 4,4 miljoonalla eurolla: koulunkäyntiavustajista karsitaan, iltis-maksuja korotetaan ja Sinfoniettan konsertteja supistetaan

Porin sivistysjohtaja Esa Kohtamäki tuo poliitikoille mittavan säästölistan ensi tiistain kokoukseen. Kaupunginhallituksen antaman talousraamin mukaisesti sivistystoimialan on tasapainotettava talouttaan 4,4 miljoonalla eurolla. Opetustoimeen säästöistä kohdistetaan 1,8 miljoonaa euroa. Tähän sisältyy muun muassa oppituntien määrästä karsiminen, koulunkäyntiavustajien määrän leikkaaminen 32 prosentilla, kesäyliopiston lakkauttaminen, kansalaisopiston ja Palmgren-konservatorion opetuksen karsinta sekä perusopetuksen iltapäivätoiminnan maksujen korottaminen 20 eurolla. Varhaiskasvatuksessa säästetään muun muassa henkilöstöä vähentämällä siten, että lasten määrää suhteessa työntekijöihin optimoidaan. Myös kotihoidontuen kuntalisä (75 euroa/perhe) poistuu esityksen mukaan. Lasten määrän vähentyessä arvioidaan säästettävän kahden vakituisen päiväkodinjohtajan ja kymmenen määräaikaisen lastentarhahoitajan palkka. Kulttuuripuolella säästöjä haetaan Sinfoniettan konserttitoiminnan supistamisesta vähentämällä vierailevien kapellimestarien ja solistien sekä konserttikohtaisten avustajien määrää. Rosenlew-museo ja Luontotalo Arkki muutettaisiin esityksen mukaan tilausmuseoiksi. Porin taidemuseossa säästään taiteilijapalkkioista ja kirjasto vähentää ostojaan. Liikuntatoimessa Meri-Porin uimahalli supistaa aukioloaikojaan.