Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Michiganilainen lomautettu Jacob Oliver saa nyt työttömyystukea lähes palkkatulon verran – pandemia-avustusta on hakenut ennätysmäärä työttömiä

Pandemian aikainen työttömyyskorvaus tuo michiganilaiselle Jacob Oliverille viikoittain summan, joka on lähellä hänen palkkatuloaan ennen lomautusta koronaviruksen vuoksi: noin 820 dollaria. – Se tuntuu oudolta, Oliver kommentoi Skypessä Lännen Medialle. Ilman pandemia-lisää Oliver saisi työttömyyskorvausta noin 230 dollaria viikossa. Oliver, 27, katsoo kuuluvansa pandemiassa onnekkaiden joukkoon: hän asuu edullisesti pienellä maalaispaikkakunnalla ja rahaa oli säästössä jo ennen kuin koronavirus alkoi levitä Yhdysvalloissa. – On paljon helpompaa, kun elinkustannukset ovat matalat. Esimerkiksi kalliissa New Yorkissa olisi varmasti haasteita tulla toimeen. Oliver kertoo tietävänsä ihmisiä, jotka aiemmin ansaitsivat töissään yhdeksän dollaria tunnilta. Heidän nykyinen työttömyyskorvauksensa on jopa tuplasti palkkatulon verran. Lisäksi pandemian alkuvaiheessa useimpiin kotitalouksiin lähetettiin 1 200 dollarin sekki osana niin sanottua talouden kannustin -pakettia. – Täällä ei ole sellaista hienoa järjestelmää, jossa olisi katsottu, kuka tarvitsee pandemia-avustuksia eniten, vaan se annettiin kaikille, Oliver sanoo. Ennätysmäärä työttömiä Jopa 36 miljoonaa amerikkalaista on hakenut työttömyyskorvausta pandemian alkamisen jälkeen. Määrä on ennennäkemättömän suuri. Joka neljäs helmikuussa töissä ollut on nyt työttömänä. Asiasta kertoi Yhdysvaltain keskuskauppakamarin raportti 11 osavaltiosta. Kun työttömyys alkoi kasvaa rajusti, Yhdysvaltain kongressi laajensi työttömyysvakuutuksen koskemaan myös muun muassa keikkatyöläisiä. 600 dollarin viikoittaista tukea aiotaan maksaa heinäkuuhun. The New York Times raportoi kuitenkin viime viikolla, että monet tukea hakeneet eivät ole joko pystyneet saamaan hakemusta ollenkaan sisään tai he ovat saaneet tuet myöhässä. Joihinkin kiinni olleisiin työpaikkoihin Yhdysvalloissa voi jo palata, mutta usein työntekijät joutuvat tekemään normaalia vähemmän tunteja ja saavat siten vähemmän palkkaa. Lisäksi töihin meno saattaa altistaa koronavirustartunnalle. Jotkin osavaltiot uhkaavat kovilla seurauksilla, jos työntekijä ei palaa töihin. Nebraskassa sitä pidetään jopa "petoksena". Etelä-Carolinassa viruksen vuoksi eristäytyneet ja siksi töistä kieltäytyvät eivät saa työttömyyskorvausta. Työt säilyvät Michiganissa Jacob Oliver on ollut lomautettuna puolitoista kuukautta. Hän oli työskennellyt viime syyskuusta lähtien paikallisessa sähköyhtiössä sähkömittareiden asentajana. Oliverille on luvattu, että työpaikka säilyy myös pandemian jälkeen. – Esimieheni kertoi, että työt alkavat todennäköisesti jälleen heinäkuussa. Työpaikan säilyminen on tärkein syy sille, miksi en stressaa pandemiasta, Oliver kertoo. Eristys on sujunut Oliverilla muutenkin hyvin. – Pelaan videopelejä ja soitan kitaraa. Ensimmäisen eristyskuukauden jälkeen aloin vähitellen nähdä ystäviä ulkona. Pyöräilen usein ystäväni luokse. Täällä on luonto lähellä. Koronavirustartuntoja on ollut alueella suhteellisen vähän.