Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Odotettu kevään merkki: Taavi-silta on tullut takaisin maisemaan

Kuu kiurusta kesään, västäräkistäkin vielä vähäsen, mutta Taavi-sillan tulosta ei tunnetusti päivääkään. Porilaisille tuttua kevään merkkiä, Taavi-silta, asennettiin paikoilleen Porin jokirannassa. Sillan rakenteiden kimpussa ahertavat asentajat arvioivat, että siltaa pitkin pääsee promeneeraamaan parhaassa tapauksessa jo tänään torstaina. Ensimmäisten ylittäjien onkin jo nähty kävelevän siltaa pitkin rannalta toiselle. Asennustöissä koettiin pienoista draamaa, kun Kirjurinluodon puoleisessa päässä joen vesi olikin yllättävän alhaalla, ja sillan rakenteet ottivat pohjaan kiinni. Asentajien mukaan sillan alla oli paikka paikoin vain puolisen metriä vettä. Aluksi arvioissa oli, että silta saataisiin paikoilleen vapuksi.