Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Onnettomuudessa loukkaantuminen ei estä säveltäjä Jukka-Pekka Lehtoa osallistumasta konserttiin – Pori Sinfonietta soittaa yhdessä ensi kertaa puoleen vuoteen

Porilainen säveltäjä Jukka-Pekka Lehto putosi pari viikkoa sitten rakennustelineeltä ja sai nikamamurtuman selkärankaan. Onnettomuus ei estä häntä osallistumasta Pori Sinfoniettan torstain konserttiin, jossa esitetään kantaesitys hänen sävellyksestään neljälle sellolle ja orkesterille. Lehto soittaa konsertissa huilistina Pori Sinfoniettan riveissä. – Onneksi voimme taas soittaa! Aivan sama vaikkei konsertissa soitettaisikaan omaa sävellystäni – tulisin varmasti paikalle, vaikka olisi vielä jalkakin paketissa! Lehto toteaa. Niin vahva on muusikoiden motivaatio päästä jälleen luomaan musiikkia yhdessä. Pori Sinfonietta aloitti tällä viikolla puolen vuoden tauon jälkeen yhteiset orkesteriharjoitukset. Muusikot on istuvat lavalla tavallista väljemmin, turvavälien päässä toisistaan. Myös katsomon paikoista on käytössä vain osa. Promenadisaliin otetaan turvavälien säilyttämisen takia vain noin 170 kuulijaa. – Näen orkesterista, että kaikki ovat odottaneet tätä valtavasti. Tämä on paitsi meidän ammattimme myös intohimo. Tätä tekisi, vaikka maailma pysähtyisi – mitä muuta tekisin kuin musiikkia? tunnelmoi ylikapellimestari Tibor Bogányi. Laajalle levittyvä orkesteri sai aikaan sen, että sali alkoi soida Bogányin mielestä aiempaa suuremmin. – Kun ihmisiä on joka puolella lavaa, tuntuu kuin olisi koko sinfoniaorkesteri käytössä. Mozartin sinfonia alkoi soida kuin Unkarin orkesterini, jossa on 90 soittajaa, Bogányi totesi. Lehdon sävellys Mundus sonialis (Unen maa) sai alkunsa keskustelusta Bogányin kanssa. Sellistinä Bogányi on myös antanut näkemyksiään ja apuaan sävellystyöhön. Vaikka Lehto sävelsi kappaleen koronakeväänä, aihe on yhden kevään tunnelmia laajempi: Teos kertoo maapallosta ja maasta. Sävellyksessä voi kuulla erilaisia äänikuvia ympäröivästä maailmasta ja luonnosta. Sävellystä tehdessään Lehto ei tiennyt, esitetäänkö sitä koskaan. Neljä selloa orkesterin solisteina on harvinainen, uudenlainen yhdistelmä. Lehdon mukaan kvartetti solistina mahdollistaa ennen kaikkea harmoniat: kuin kuoron yhden äänen sijaan. Poikkeuksellisesti Pori Sinfonietta ei ole vielä julkistanut syksyn ohjelmistoa. Koronaepidemian takia konserteista kerrotaan syksyn mittaan kuukausi kerrallaan. Moni orkesteri Suomessa on päätynyt vastaavaan ratkaisuun. Orkesteri aikoo konsertoida Porin päivänä ja esiintyä Pori Organissa, tosin suunnitellun sijaan kamarikokoonpanona. Orkesteri jalkautuu syyskuussa myös kaupungille. Bogányin ylikapellimestarisopimusta Pori Sinfoniettassa on jatkettu kahdella vuodella. Hän kertoo halunneensa jatkaa orkesterin kanssa, koska näkee Pori Sinfoniettassa paljon mahdollisuuksia. – Soittajisto on nuorentunut, ja sillä on hyvä draivi ja voima, Bogányi kehuu. Yökonsertti Luonnonvoimat Promenadisalissa 3.9. klo 21