Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Omakotitalo paloi pahoin Luvialla – rakenteita jouduttiin purkamaan rajusti

Omakotitalo paloi maanantaina iltapäivällä Luvian Kivirannantiellä. Satakunnan pelastuslaitos sai aluksi kello 12.44 savuhavaintohälytyksen. – Ensin epäiltiin kyseessä olevan maastopalon. Ilmoittaja otti uudelleen yhteyttä, ja kävi ilmi, että kyseessä on joka tapauksessa suurempi kuin ihan yhden yksikön tehtävä. Vastetta nostettiinkin, mutta vasta ensimmäisen yksikön päästyä paikalle havaittiin, että tulessa oli omakotitalo, kertoo päivystävä palomestari Janne Kumpulainen . Palo oli levinnyt jonkin verran maastoon, mutta tuli sammutettiin sieltä nopeasti. Isoimman vahingon kärsi omakotitalo. – Se on aika huonossa kunnossa. Taloa jouduttiin purkamaan hyvin rajusti, eikä siinä ole tällä esimerkiksi vesikattoa ollenkaan, Kumpulainen kertoi maanantaina puoli viiden aikaan. Liekit oli jo sammutettu, mutta palopaikkaa raivattiin edelleen. – Raivattaessa löytyviä kyteviä kohtia sammutellaan. Palanut rakennus on noin 160-neliöinen, 2000-luvulla rakennettu omakotitalo. Talon asukkaat eivät olleet tulipalon syttyessä kotonaan. Heillä on tieto tapahtuneesta. – Mitään ilmeistä syytä palon syttymiselle ei ole toistaiseksi havaittu. Selvittelyjä jatketaan, Janne Kumpulainen kertoi. Muutaman metrin etäisyydellä palaneesta talosta sijaitsee autotallirakennus. Tulipalo ei kuitenkaan ollut sillä puolen taloa palokunnan saapuessa kohteeseen ja autotalli saatiin suojeltua liekeiltä.