Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tolkienin jäämistössä on vielä varsinainen pommi, ja ”ruumiinryöstö” voi alkaa vuonna 2043

”Omana elinaikanaan kulttihahmoksi joutuminen ei ole lainkaan mukavaa. Minusta se ei kasvata omanarvontuntoa: minun tapauksessani se päinvastoin saa minut tuntemaan itseni äärimmäisen pieneksi ja riittämättömäksi.” Sitaatin isä J. R. R. Tolkien on omassa sarjassaan menestyskirjailijoiden joukossa. Häneltä on julkaistu melkein yhtä paljon jälkikäteen kuin elinaikana. Julkaistaviksi ovat kelvanneet jopa keskeneräiset käsikirjoitukset ja satunnaiset muistiinpanot. Tolkienia on eniten suomentanut Kersti Juva (s. 1948) oli yksi Jyväskylän Finnconin 5.–7.7 pääesiintyjistä. Juvalta kysyttiin Finnconissa, onko Tolkienin jäämistössä vielä jotakin sellaista, jonka voisi julkaista kirjana. - Löytyy sieltä vielä se yksi juttu, varsinainen pommi. Nimittäin ne Tolkienin yksityiselämään liittyvät kirjeet, joiden julkaisemiseen perikunta ei ole suostunut. Siis vielä. Tolkien rakasti kirjeiden väsäämistä. Se oli hänelle hermolepoa muista kirjoituspuuhista. The Letters of J. R. R. Tolkien - kirjekokoelmasta (1981; suom. 2009) löytyy 354 kirjettä vuosilta 1914–1973. Kokoelman ulkopuolelle jäi paljon suurempi määrä, esimerkiksi suuri joukko kirjeitä kirjailijan morsiamelle ja vaimolle Edith Brattille . Vielä enemmän kirjeitä oli kuulemma teillä tietymättömillä. Kadonneiden kirjeiden omistajia pyydettiin olemaan yhteydessä teoksen toimittajiin Humprey Carpenteriin ja Christopher Tolkieniin , kirjailijan poikaan. Kersti Juvan mielestä Tolkienin henkilökohtaisiin, intiimeihin kirjeisiin kajoaminen olisi ruumiinryöstöä. Niinpä onkin, ainakin moraalisesti. Entä laillisesti? Voiko joku julkaista itselleen tulleen kirjeen ilman lähettäjän lupaa, vaikka tämä olisi kuollut aika päiviä sitten? Euroopassa saa julkistaa haltuunsa päätyneen kirjeen, jonka tekijän osalta on päättynyt 70 vuoden suoja-aika tämän kuoltua. Tällä aikataululla Tolkien olisi vapaata riistaa vuonna 2043 niille, jotka haluaisivat tienata kirjailijan äkäisellä vastauksella opiskelijaparalle tai vihaisella reklamaatiolla epäkuntoisen ajokin myyneelle autokauppiaalle. Varsinainen ”ruumiinryöstö” koskisi kuitenkin perikunnan hallussa olevia kirjeitä. Niitä ei tarvitsisi luovuttaa mihinkään milloinkaan. Perikunta voisi myös hävittää kirjeet ilman rikosta. Halutessaan perikunnalla on kuitenkin mahdollisuus julkistaa Tolkienin lemmenluritukset vaikka tulevana kirjasyksynä, jos esimerkiksi rahapula ottaisi mojovan niskalenkin moraalimietiskelystä. Kirjoittaja on ulvilalainen opettaja ja kulttuurijournalisti.