Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Energiateollisuus varautuu Lapissa suurtulviin, voimayhtiöt laskevat vettä "niin paljon kuin voidaan" – Satakunnan kesästä odotetaan tavanomaista

Energiateollisuus ry varautuu Lapissa monin paikoin suurtulviin, yhdistys kertoo tiedotteessaan. Syynä ovat ennätykselliset lumikuormat maan itä- ja pohjoisosissa. Yhdistyksen vesivoima-asiantuntija Marja Rankila kertoo tiedotteessa, että voimayhtiöt laskevat vettä pohjoisessa ja idässä niin paljon kuin mahdollista lumien sulamiseen varautumiseksi. Pohjoisen ja idän tilannetta tasapainottaa tilanne etelässä ja Pohjanmaalla, jossa lumenpuutteen vuoksi tulvia ei monin paikoin odoteta lainkaan. Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla Satakunnassa talven ennätykselliset vesisateet veivät Hämeenlinnan ja Tampereen kautta Poriin virtaavan Kokemäenjoen talvella tulvarajoille, sillä virtaamat alajuoksulla olivat lähes kolminkertaiset ajankohdan keskiarvoon verrattuna. Lumen puutteen vuoksi kevättulvaa ei ollut. Tiedotteen mukaan kesästä odotetaan täällä tavanomaista, mutta riippuu sateista. Mökkiläisiä ilahduttanee tieto siitä, että Näsijärvelle ja Vanajavedelle odotetaan alkukesästä tavanomaista vedenkorkeutta.