Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

PAU lopettaa postialan lakon välittömästi – "Pystytään luottamaan siihen, että ihmisiä ei siirretä työehtosopimuksesta toiseen"

Postialan lakko päättyy välittömästi. Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoo Lännen Medialle, että työntekijät palaavat vuoroihinsa heti. – Yövuorot ovat seuraavat, jotka alkavat. Seuraavaksi alkaviin työvuoroihin palataan mahdollisuuksien mukaan, sanoo Nieminen. PAU:n hallitus päätti lopettaa sunnuntaina alkaneen lakon, kun Nieminen oli ensin keskustellut Postin omistajanohjauksesta vastaavan ministerin Sirpa Paateron (sd.) kanssa. Keskustelut vakuuttivat, että PAU voi palata työnantajan kanssa neuvottelupöytään. – Pystytään luottamaan siihen, että ihmisiä ei siirretä työehtosopimuksesta toiseen, sanoo Nieminen. Paatero suorasanainen Postin johtoa kohtaan Aiemmin tiistaina Paatero piti tiedotustilaisuuden, jossa hän suuntasi tiukan viestin Postin johdolle. Hänellä oli kaksi vaatimusta toimenpiteistä. Johdon palkkoja on leikattava ja työntekijöiden siirtäminen huonommat palkkaehdot tarjoavaan työehtosopimukseen on keskeytettävä. – Hallituksen on syyskuun aikana käytävä läpi johdon palkitseminen ja epäilen, että lopputulos on jotakin muuta kuin kertaluontoinen palkanalennus, sanoi Paatero tiedotustilaisuudessa tiistaina. Tiedotustilaisuudessa jäi hieman epäselväksi, mitä Paatero tarkoitti "aikalisän" ottamisella Postin ja pääosaa sen työntekijöistä edustavan PAU:n välisessä työehtoriidassa. – Aikalisä koskettaa nyt 700 työntekijää. Samassa yhteydessä käydään keskustelu Postin koko henkilöstön työehdoista syyskuun aikana, sanoi Paatero. Postin hallitus käsittelee palkitsemisia syyskuun aikana Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola toivoo pikaista paluuta neuvottelupöytään PAU:n ja Palvelualojen työnantajat Paltan kesken. Pohjola kertoo Postin tiedotteen mukaan keskustelleensa ministeri Paateron kanssa johdon palkitsemisesta. Postin hallitus käsittelee palkitsemislinjauksia syyskuun aikana. – Meillä on hyvä ja avoin vuoropuhelu omistajaohjauksen kanssa ja myös palkitsemiseen liittyen käymme keskustelua omistajan kanssa, toteaa Pohjola tiedotteessa.