Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Elinkeinoministeri Kulmuni: "Päätös Terrafamen uraaniluvasta tulossa syys-lokakuussa" – uraanin talteenotto olisi Suomessa täysin uutta kaivostoimintaa

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk.) kertoo kantansa monimetalliyhtiö Terrafamen uraanilupaan parin kuukauden sisällä syys-lokakuussa. Lupa on tulossa tällöin hallituksen pöydälle, ja Kulmuni vastaa asian esittelystä. Kulmuni kertoo historiallisen uraaniluvan aikataulusta Lännen Medialle erityisavustajansa välityksellä. Ministerin mukaan tarkempi aikataulu riippuu valmistelun tilanteesta. Kulmuni kertoo odottavansa vielä sen. Sotkamossa sijaitsevan Terrafamen uraanin talteenottolupa on parhaillaan valmistumassa valtioneuvoston käsittelyyn työ- ja elinkeinoministeriössä. Ydinenergian käytöstä vastaava teollisuusneuvos Liisa Heikinheimo kertoo, että ministeriö käy nyt läpi luvan sisäistä prosessia, jossa muun muassa lupaehdot viimeistellään. Viranomaisasioita ei ole enää avoimena. Säteilyturvakeskus (STUK) tiedotti kesäkuussa, että Terrafamen uraanin talteenottolaitos täyttää turvallisuusvaatimukset. STUKin mukaan luvan myöntämiselle ei siis ole estettä, eikä STUK näe säteily- ja ydinturvallisuuden kannalta estettä laitoksen käynnistämiselle. Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Riku Huttunen kertoi kesäkuussa Kainuun Sanomille , että lupapäätös tulee maan hallituksen käsittelyyn aikaisintaan elo-syyskuussa. Ensimmäinen lupa laatuaan Suomessa Terrafamen uraanin talteenottolupaa voi pitää historiallisena, sillä se on ensimmäinen laatuaan Suomessa siinä vaiheessa, kun se astuu voimaan. Liisa Heikinheimo muistuttaa, että edellinen valtioneuvoston lupa kyllä myönnettiin Terrafamen edeltäjälle Talvivaara Oy:lle, mutta se peruttiin valituskäsittelyn aikaan, kun yhtiön taloudellinen tilanne muuttui epävakaaksi. Eli valtioneuvosto myönsi jo uraaniluvan, mutta se ei koskaan astunut voimaan. Terrafame haki uraanilupaa lähes kaksi vuotta sitten syksyllä 2017. Niin Terrafamelta kuin ministeriöltä ja STUKilta ovat vaatineet aikaa muun muassa jätehuollon kysymykset. Heikinheimo muistutti alkuvuonna Lännen Median haastattelussa, että uraanin talteenotto on ydinenergialain ja kaivoslain rajapinnassa, ja siksi lupaprosessi ei ole suoraviivainen. Esimerkkejä ei ole. Väestölle ei aiheudu lisäaltistusta uraanituotannosta Säteilyturvallisuuttaja muuta turvallisuutta tulee valvomaan STUK, kun talteenottolupa on myönnetty. Myös ympäristöviranomaisella on valvontarooli. STUKin lausunnon mukaan uraanin tuotannon ympäristölle ja ympäristön asukkaille aiheuttamat ydin- ja säteilyturvallisuusriskit ovat vähäisiä. – Vähäiset riskit tarkoittavat sitä, että laitoksen työntekijöiden säteilyaltistus jää vähäiseksi eikä väestölle aiheudu lisäaltistusta uraanituotannon aloittamisesta, ylitarkastaja Jarkko Kyllönen totesi STUKin tiedotteessa kesäkuussa. Hallituksen päätöksestä on mahdollisuus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Terrafame on arvioinut, että päätöksestä tullaan valittamaan, olipa se sitten myönteinen tai kielteinen. Prosessin on arvioitu kestävän vähintään vuoden. Terrafame julkaisee tammi-kesäkuun tuloksensa perjantaina. Yhtiö tuottaa tällä hetkellä Kainuussa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia.