Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kävele, pysähdy ja hengitä taidenäyttelyn puukatedraalissa, kuunvalon pimeällä puolella

Kuvataide Tiina Palola: Lohtu. Maria Leppänen: Ensimmäinen runokokoelmani. Poriginal galleria 11. elokuuta saakka. Poikkeuksellisen kevään vaikutukset versovat silmua loppukesän kuvataiteessa. Uuden normaalin rakentuessa hiljalleen kulttuurikentällä, ihmismieltä askarruttavat aiheet näkyvät myös ajankohtaisissa näyttelyissä. Paitsi vastauksia, haetaan myös kykyä sopeutua, kestää, vähitellen elpyäkin. Poriginal gallerian elokuun ohjelmistossa esittäytyvät katselmuksineen Tiina Palola ja Maria Leppänen lohdun olemusta tutkailevine teoksineen. Palolan kuvissa öinen metsäpuumaisema kietoutuu suojaaviin kankaisiin ja suurikokoinen tilateos kasvattaa alakerran galleriatilaan mystisen puukatedraalin. Leppäsen runokokoelmaksi koostamien teosten kavalkadi jatkaa saumattomasti kaksoisnäyttelyn kanavoimaa, pakahduttavaa tunnelmaa. Molempien taiteilijoiden teosluettelot on kuvitettu ja tekstitetty teosmerkityksiä runollisin lausein avaten. Kaustislaisen Tiina Palolan (s. 1981) Ajatusten kudelma -teoskaksikko ei ehkä sanoja kaipaisi. Valokuvissa taianomaista valkoista hohtava kangas kutoo kaihon vaippaa pimeyden keskelle luoden puustosta suojaavan tilan. Mutta sanat, ne ankkuroivat maagisen näkymän tähän hetkeen ja tuovat nuoret puut katsojan liki, tästä huolehtien, kannustan ja lohduttaen. Taiteilijan sanoin: ”totuus jää ulkopuolelle helliessäni ymmärtämätöntä. Suojani sisällä kaikki on hyvin”. Kuusien, mäntyjen, koivujen ja haapojen luoma suoja tulee moniaistisena vieläkin lähemmäs puunrungoista ripustetun Lohtu -tilainstallaation äärellä. Suurikokoiseen, mutta herkkään teokseen on lupa astua sisään, tuoksutella tervamaista aromia ja helliä hetkeksi mieltään ulkopuolelta kantautuvaan huminaan tuudittautuen. Eurajoen Luvialla työskentelevän Maria Leppäsen (s. 1982) näyttely on mykistävän kaunis inhimillisyyden rosot esiin tuovine teoksineen. Poltetuissa ja lasitetuissa veistoksissa ja valmisesineiden yhdistelmistä korostuu teosluettelon sanataiteen tukemana omaelämänkerronnallinen ote, joka paljastaa rohkeuden kulkea kohti kuun pimeää puolta valoa löytääkseen. Arvokkuutta huokuu myös harkiten työstetty ripustus. Se vie mielen arkeologisen museoperinteen näyttelytiloihin. Historiasta tässäkin on kyse, vaan herkällä ja henkilökohtaisemmalla otteella. Medeaa muistuttavan omakuvan ja Elegia -nimisen saviruukun kohdattuani kierros etenee vielä menneisyyden hyvistä paloista kirjoitettu H aiku ja viimeisenä hautakivimäinen sekatekniikkatyö Mustat vuodet. ”Kävele, pysähdy ja hengitä”, kirjoittaa Tiina Palola. Mitä muuta voisimmekaan tehdä ihmismielen näyttäessä pimeän puolensa ja mieliteon määrätessä iskemään haarukalla, kuten Leppäsen teoksessa Hallittu viha . Äärimmäisen yksinäisyyden toive on kaiken aikaa toteutuva paradoksi yhtä aikaa hiljaisuutta ja kanssaihmisistä kumpuavaa lohtua etsivässä ajassa. Mutta sellaista on ihmisyys, niin poikkeuksellisina aikoina kuin niiden jälkeen.