Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kulmuni varmisti jatkohalunsa, Kurvinen keskittyy nyt ryhmäjohtajan töihin

Katri Kulmuni vahvisti lauantaina, että hän hakee jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana. Keskustan puheenjohtajisto valitaan puoluekokouksessa Oulussa syyskuun alussa. – Puolueella pitää olla johtaja. Viime kesän kaltainen tilanne ei ole oikein millään mittarilla tähän tilanteeseen toivottavaa. Tässäkin kyse on pohjimmiltaan vastuuntunnosta. Haen jatkoa, Kulmuni totesi puoluevaltuustossa. Hän aikoo kerätä tarvittavan kannatuksen koukkaamalla kentän kautta. – Nythän ei ole muuta kuin aikaa kiertää kenttää, Kulmuni vastasi hymyillen, kun häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, miten aika riittää puheenjohtajakampanjointiin. Saarikko ykköshaastajanimi, Kurvinen seuraa Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla, että enemmistö keskustavaikuttajista eli 60 prosenttia haluaa Kulmunille vastaehdokkaan syksyn puoluekokoukseen. ​ Vielä helmikuussa vastaehdokasta Kulmunille toivoi vain 24 prosenttia keskustavaikuttajista. ​ Ylivoimaisesti suosituin mahdollinen haastaja on kansanedustaja Annika Saarikko , joka palaa vanhempainvapaalta tiede- ja kulttuuriministeriksi elokuussa. Saarikko on todennut tarvitsevansa aikaa merkittävien ratkaisujen tekemiseen, eikä hän ole vielä kertonut julkisuuteen aikeistaan puolueen suhteen. Myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on kerännyt kyselyissä kannatusta istuvan puheenjohtajan mahdollisena haastajana. – Keskityn eduskuntaryhmän johtajan tehtävään, enkä pidä keskustelua puheenjohtajavalinnasta nimispekulaatioineen nyt mitenkään ajankohtaisena. Kyllä se kokonaisuus sitten heinä-elokuussa kirkastuu, Kurvinen toteaa Lännen Medialle. Hän painottaa, että valinnat tehdään aina yhden kauden ajaksi ja puoluekokous päättää. – ​Tästä minulla on omakohtaista kokemusta. Kurvinen putosi varapuheenjohtajan paikalta Sotkamon puoluekokouksessa vuonna 2018. Sitä tehtävää hän ei lähde tavoittelemaan. Kansanedustajia pyrkimässä varapuheenjohtajiksi Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri päätti perjantaina asettaa kansanedustaja Pasi Kivisaaren ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi. Kivisaari on Kurvisen lailla Vaasan vaalipiiristä eduskuntaan valittu ja eteläpohjalainen. Puolueissa yritetään yleensä suosia sitä, että puheenjohtajistoon valittujen henkilöiden kotipaikat jakautuisivat mahdollisimman laajasti maantieteellisesti. Puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa ennen kolmea varapuheenjohtajaa. Varapuheenjohtajapestilleen jatkokautta hakee kansanedustaja Petri Honkonen Keski-Suomesta.