Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Ässät sai pitkästä aikaa hurrikaanin laantumaan Jyväskylässä

Alkanut vuosikymmen on ollut Ässien tehopakki Tommi Taimelle värikäs. Hän on iskenyt tammi-helmikuun 16 Liigan pelissä hulppeat tehot 0+13=13, mutta samalla arkea ovat leimanneet myös terveyshuolet. – Peli on kulkenut hyvin. Paljon olemme luoneet paikkoja ja sen kautta on pomppinut itselle syöttöjä. Kun peli kulkee, niin yleensä tehoja ansaitsee, joukkonsa 6–2-murskavoittoon JYPistä johdattanut kapteeni myhäili. Taimen piti nousta jo tammi-helmikuun kolmen pelin vieraskiertueella kippariksi Niklas Appelgrenin loukkaannuttua, mutta puolustaja koki saman kohtalon. – Tietysti jätkien putoaminen tuntuu pahalta, mutta on C-kirjain rinnassa hieno juttu. Onneksi voitettiin! viime kaudella Ässiä kipparoinut Taimi kuittasi Keskiviikon virka ei näyttänyt tuottavan päänvaivaa. – Meidän johtavat pelaajamme on kovissa peleissä keitettyjä. He johtavat joukkoja erinomaisesti, päävalmentaja Ari-Pekka Selin vahvisti. TPS pysyi yhdeksän pisteen päässä Edelliset pari peliä sen sijaan olivat aiheuttaneet sarjataulukossa kymmenentenä olleelle porilaisjoukkueelle päänvaivaa. KalPa- ja Pelicans-tappiot tuntuivat Jyväskylän näytökseen verrattuna kummallisilta. – Pelicans-peli oli huono, mutta KalPa-peli oli hyvä. Meille ei pomppinut, ei siinä mitään, Taimi näki. Voitolla Ässät nousi KalPan ohi yhdeksänneksi, joukkueet ovat tasapisteissä. Täysi pistepotti oli myös sikäli tärkeä, että TPS voitti samaan aikaan juuri KalPan. Pudotuspeliviivan huonommalla puolella olevat turkulaiset pysyivät näin yhdeksän pisteen päässä. Jäljellä on vielä seitsemän kierrosta. Hurrikaanipaidat ovat sarjassa kahdeksantena, joten nykysijoituksilla JYP ja Ässät kohtaisivat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Työnteko kantoi Keskiviikkona Pata oli selvästi lirissä vain pari kertaa omassa puolustuspäässään ensimmäisessä ja toisessa erässä. Viimeisellä kaksikymppisellä Ässät oli jokaisesta näkökulmasta tarkasteltuna murskaava. – Nyt meillä on pelejä, joista tarvitsee väkisin hakea tärkeitä voittoja. Lähdettiin ihan työnteolla. Luotettiin, että se kantaa. Ässät oli voittanut Jyväskylässä edellisen kerran 13. lokakuuta 2017 ja vähintään neljä maalia se oli onnistunut tekemään JYPin kotihallissa viimeksi 5. huhtikuuta 2013. – Oli iso ryöstö, kolme pistettä täältä ei ole itsestäänselvyys. JYPissä on kovia ja kokeneita äijiä, heitä vastaan on aika vaikeaa pelata. JYP tulee täällä kovaa päälle, Taimi mietti. Keskiviikon huikein suoritus oli Roni Hirvosen (1+0) 3-2-maali. Kolmosketjun sentteri puttasi Tyson Spinkin (0+2) käsittämättömän passin sisään parhaalta tekopaikalta. Sen jälkeen Ässät meni menojaan ja joukkueesta pisteille ylsi kymmenen pelaajaa. – Tänään aukesi tietyt paikat, mistä naulattiin. Se oli tietysti iso juttu, Taimi sanoi. Kaikkein eniten pelin käsikirjoitusta kuvasti JYP-pakki Mikko Mäenpään reaktio pelin jälkeen. Hän paiskoi mailansa täysin päreiksi koppikäytävän suulla. Ässät matkusti Jyväskylästä yöpymään Hämeenlinnaan. Sieltä porilaisten reissu jatkuu torstaina Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Tehomiehet: JYP: Jarkko Immonen 1+1, Jani Tuppurainen 1+1. Ässät: Peter Tiivola 2+0, Lenni Killinen 1+1, Aleksi Rekonen 1+1, Jyri Marttinen 0+2, Tyson Spink 0+2, Olli Vainio 0+2, Roni Hirvonen 1+0, Atte Mäkinen 1+0. Ratkaisu: Ässät oli ensimmäiset 10 minuuttia helisemässä, mutta JYPin rummutus täydessä Hippoksen hallissa ei tuottanut tulosta. Aleksi Rekosen napakka laukaus takakulmaan muutti pelin kulkua. Tappiolle Ässät ei jäänyt kertaakaan, vaikka JYPillä oli vielä muutamat hetkensä. Päätöserässä Pata meni ansaitusti menojaan. JYP ei päässyt lopun kiriyrityksissään laukomaan parhailta paikoilta, vaan Ässät varmisti voittonsa kahdella alivoimaosumalla. Oho: Tuomari aukaisi Lenni Killisen nenän toisessa erässä. Killinen oli päädyssä kaksinkamppailussa JYP-pelaajan kanssa, kun ohi luistelleen tuomarin kyynärpää pyyhkäisi Kilisen nenää.