Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Kun maailma meni hetkessä polvilleen

Keskiviikkona ”kaikki oli vielä hyvin”. Satakunnan Kansan torstain paperilehdessä urheilun lähtöuutisena oli LP-Vampulan naisten pudotuspeliennakko ja vieressä uutinen Jari Levosesta , joka tulisi tuomitsemaan samana iltana viimeisen liigaottelunsa täydessä Isomäki-areenassa. Koronaviruksesta toki tiedettiin ja siitä uutisoitiin jo viikkoja aiemmin, mutta mikään ei viitannut siihen, että vain tunteja myöhemmin urheileva Suomi menee täysin polvilleen. Kuten tiedetään, Vampula ei pelannut yhtään puolivälieräottelua ja ”Japa” tuomitsi viimeisen liigapelinsä tyhjille katsomoille. Torstaiaamusta perjantai-iltaan ehti tapahtua niin Suomessa kuin maailmalla käsittämättömän paljon. Tilannetta kuvaa hyvin perjantaina haastattelemani FC Jazzin joukkueenjohtajan Jarkko Westerlundin kertomus siitä, kuinka hänen tietonsa alkavasta kaudesta vaihtuivat torstain aikana kolmeen otteeseen. Ennustaminen on aina vaikeaa, mutta nyt se tuntuu täysin mahdottomalta. Täydessä vauhdissa pyörineet palloilusarjat ensin hyytyivät, ja tekivät sitten äkkijarrutuksen. Tyhjille katsomoille pelaaminen oli vain tekohengitystä ennen väistämätöntä, sarjojen lopullista sulkemista. Yleisöllä on niin merkittävä rooli urheilussa, ettei ilman sitä pelaamisessa ole mitään tolkkua. Pelien tunnetaso jää matalaksi ja tulos menettää merkityksensä. Eivätkä pelaajatkaan ole immuuneja virukselle. Jos pelaaja sairastuu, leviää virus pelkästään pukukopissa kulovalkean lailla. Alkuvaiheen reagointi, otteluiden jälkeisten kättelyjen kieltäminen oli silkkaa kosmetiikkaa, kun pelin tiimellyksessä pelaajat olivat olleet jatkuvasti lähikontaktissa vastustajaan. Jostain syystä jääkiekkosarja KHL hidastelee vielä vääjäämättömän edessä ja yrittää rimpuilla mahdotonta vastaan. Tämä tapahtumaketju on helppo ennustaa: ensin tyhjät katsomot, sitten kädet pystyyn ja kausi pakettiin. Mitään niin äkillistä helpotusta tilanteeseen on turha odottaa, että muutaman viikon sisällä kaikki olisi taas ennallaan. Lapselliselta tuntuvat muiden muassa jalkapallon Valioliigan ja La Ligan kahden viikon tauot. Aivan kuin sen jälkeen voitaisiin jälleen huoletta pelata. Rahalla on niin suuri merkitys myös urheilussa, että viivytystaistelun pystyy jollain lailla ymmärtämään, mutta sivusta katsottuna on helppo nähdä, ettei tällä kaudella pelata enää mitään muuta kuin aikaa. Jääkiekon MM-kisat saa vitkuttelusta huolimatta jo takuulla pyyhkiä kalenterista. Samoin jalkapallon EM-kisat, joiden kohtalosta Uefa tällä tietoa tekee lopullisen päätöksen tiistaina. Tässä tilanteessa ei voi pelata jalkapalloa ympäri Eurooppaa. Monet maat ovat lyöneet rajansa kiinni ja EM-jalkapallo tarkoittaisi katsojien järjetöntä matkustusrumbaa maasta ja kaupungista toiseen. Tokion olympialaiset on lähikuukausien ainoa suuri arvokisa, jonka järjestäminen on jollain lailla vielä mahdollisuuksien rajoissa. Jos kisat pidetään, on varauduttava siihen, että moni urheilija jättää osallistumatta ja laittaa terveytensä kaiken muun edelle. Sitä päätöstä on rahankin kumarrettava.