Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Lukossa SM-liigan pistepörssin voittanut Perttu Lindgren on luonut komean uran Sveitsissä – Leijonissa hyökkääjää ei ehkä enää nähdä: ”Ei ole oikein minkäänlaista suhdetta maajoukkueeseen”

Aamulehden kuva-arkistosta avautuu näyttävä läpileikkaus Perttu Lindgrenin elämään. Perttu autokoulussa. Perttu juoksemassa Pispalan portaita. Perttu allekirjoittamassa ensimmäistä NHL-sopimustaan. Pertun ja perintöprinsessa Karoliina Ylijoen kesähäät. Vuonna 1987 syntynyt Lindgren oli teinitähti Tampereella, tosin hän itse sanoo viihtyneensä aina vähän etäämmällä, syrjässä spottivaloilta. – Muistan, että silloin nuorempana sitä jo jättäytyi sivummalle, ihan tarkoituksella, hän sanoo. – Jätin myös lukematta asioita, koska se voi helposti mennä pään sisään, jos lukee liikaa juttuja. Ei minulla ole koskaan ollut tarvetta olla esillä tai parrasvaloissa. Haastattelun hän toki pyydettäessä antaa, eikä pyyntöjä tule enää usein, ainakaan Suomesta. Lukossa aikanaan loistanut Lindgren on kadonnut kotimaisen mediatutkan ulkopuolelle – ja se sopii hänelle oikein hyvin. – Todellakin. 32-vuotias Lindgren pelaa nyt jo seitsemättä kautta Sveitsin liigan HC Davosissa, jossa hän peippailee pikkukylän ylpeyden ykkössentterinä. – Aika pimennossa tämä koko liiga on. Aika rauhassa saa olla. Meidän pelejä on vaikea nähdä mistään. Yksi NHL-ottelu Lindgren oli huippulupaus aikana, jolloin Suomesta ei varsinaisia maailmanhuippuja tullut. Odotukset olivat isot ja kuvaajat kintereillä, vaikka kyseessä oli "vasta" kolmannen kierroksen NHL-varaus. Lindgren oli sinä vuonna, 2005, numerolla 75 ensimmäinen suomalainen kenttäpelaaja, joka varattiin. Vain maalivahti Tuukka Rask meni ensin. Ja oli Lindgren nuorten maajoukkueen tähtiä vuosien 2006 ja 2007 MM-kisoissa, sai ensimmäisenä vuonna pronssia ja voitti toisena koko kisojen syöttöpörssin. Sentterin varanneen Dallas Starsin keskikaista oli vain niin kova, että Lindgren sai vain yhden mahdollisuuden. Aikakirjoihin jäi se, tasan yksi NHL-ottelu. Lindgren on sanonut, että hän ymmärsi työnteon merkityksen vasta myöhemmällä iällä. Suomeen palattuaan, kaudella 2010–11, hän voitti Lukossa SM-liigan pistepörssin kiskaistuaan 56 ottelussa 66 (23+43) pistettä. Sitten hän katosi KHL:n kautta Sveitsiin, eikä häntä ole Suomessa sen koommin nähty. Eikä kukaan ole tehnyt liigassa 66:tta pistettä. Paras paikka Lindgren on myös sikäli kateissa, ettei häntä ole näkynyt hirveästi Leijonissakaan. Aikuisten arvokisaedustuksia ei ole ensimmäistäkään. Edelliset EHT-ottelunsa hän pelasi helmikuussa 2016. Sen jälkeen kutsuja ei ole enää tullut. Lindgrenille ei soittanut Lauri Marjamäki eikä ole soittanut Jukka Jalonenkaan , enää. – Ei ole oikein minkäänlaista suhdetta maajoukkueeseen, Lindgren toteaa. – En tiedä. Ei se ole missään tavoitelistallani, että sinne pitäisi päästä, enkä ole pahoittanut mieltäni siitä, ettei ole kukaan soitellut. En ole katkera mistään. Lindgren nauttii Sveitsi-kuplasta. Ja miksei nauttisi. Davos on pieni, noin 11 000 asukkaan vuoristokylä Landwasserjoen laaksossa. Idylli, voi kai sanoa. – Paikkahan on mitä mahtavin, Lindgren innostuu. – Ei paljon parempaa paikkaa voi perheelle toivoa. Perheeseen kuuluu Karoliina-vaimon lisäksi neljä lasta, joista kolme käy koulua. Pienin on kaksivuotias. Karoliina Lindgren on ammatiltaan sairaanhoitaja ja töissä paikallisella lastenklinikalla. – Talvella on lunta ja ympäristö on turvallinen. Täällä on ihmisen hyvä olla, ja tämä on meille enemmän koti kuin esimerkiksi Tampere, josta olemme vaimon kanssa kotoisin. Lapset ovat enemmän sveitsiläisiä kuin suomalaisia. He ovat kasvaneet täällä. Mestaruus ja helvetti Lindgren on latonut Sveitsin liigassa hulppeita pistemääriä, parhaalla kaudellaan 62 (22+40), jolla irtosi pistepörssin kakkossija. Vuonna 2015 Davos juhli mestaruutta. Mutta ei elo pelkkää tanssahtelua ole ollut. Lindgrenin ura oli jo vähällä tuhoutua. Hänen lonkkansa operoitiin ensi kerran mestaruuden jälkeen, ja kaksi vuotta myöhemmin se kipeytyi taas. Se leikattiin. Lindgren palasi toipilasjakson jälkeen, pelasi viisi peliä – ja lonkka tulehtui. Alkoi painajainen. Lonkka piti leikata vielä uudestaan, mikä keskeytti uran lähes vuodeksi. – Silloin oli 50–50, että pystynkö pelaamaan vai en. Ei ollut mikään helppo paikka, Lindgren vakavoituu. Kaudella 2017–18 hän pelasi vain mainitut viisi peliä. Päävalmentajan ja myös managerin valtikkaa 22 vuotta heilutellut Arno Del Curto alkoi savustaa suomalaista ulos. ”Se eskaloitui” Davosin peli tökki, ja Del Curto tarvitsi kai syntipukin, joksi sopi pelikuntonsa kanssa kipuillut, kallispalkkainen ulkomaalainen. – Ensimmäiseen viiteen vuoteen ei ollut mitään ongelmaa valmentajan kanssa. Sitten se eskaloitui, Lindgren sanoo. Lopulta jommankumman oli väistyttävä. Del Curto irtisanoutui, ja myös Davosin organisaatiota uusittiin. Lindgren sai lonkkansa kuntoon. – Nyt täällä on hyvä ilmapiiri, ja pelit ovat menneet ihan loistavasti. Viime kauden jälkeen minulla on näyttöhaluja. Lindgren on myös näyttänyt. Hän on joukkueensa paras pistemies 24 ottelun tehoillaan 8+18=26. Davos on sarjassa kolmantena. – Tavoite on voittaa liiga. En mistään henkilökohtaisista pokaaleista enää välitä, vaan olisi hienoa voittaa joukkueena. – Joskus nuorempana olen elänyt pisteistä – ja totta kai pisteitä on aina kiva tehdä. Mutta ei se ole enää sitä, että jos tekee kaksi maalia, niin on ollut hyvä peli. Olen nykyään kokonaisvaltaisempi pelaaja. Davos on koti Lonkkahelvetti sai Lindgrenin tajuamaan jääkiekkoilijan uran rajallisuuden. – Siinä ehti miettiä niin paljon asioita sen vuoden aikana, kun olin poissa. Jääkiekkoilijan ura on lyhyt. – Ennen kolmeakymppiä tuntui, että sitä on vaikka kuinka paljon jäljellä, mutta kun on 32, ei niitä vuosia oikeasti ole enää hirveästi. Ajatus on nyt, että haluan pelata niin kauan kuin se on kivaa ja nautin siitä. Lindgrenin nykyinen sopimus jatkuu ensi kauden loppuun. Ja mitä enemmän hänen jutusteluaan kuuntelee, sitä selvemmäksi käy, että seura taitaa olla Davos – loppuun asti. – Olisi vaikea kuvitella lähtevänsä jonnekin muualle. Eikä lähtöön taida olla syytä uran jälkeenkään. – Sillä tavalla me olemme miettineet, että tänne todennäköisesti jäämme.