Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Jukka Jalonen johdatti Leijonat maailmanmestaruuteen päivälleen kahdeksan vuotta sitten: ”Pitäisikö lähteä liikenteeseen, kun ei ole pelipäiväkään”

Suomi voitti edellisen maailmanmestaruutensa 15.5.2011 Slovakian Bratislavassa, kun Ruotsi kaatui MM-finaalissa 6–1. Leijonien päävalmentaja oli silloinkin Jukka Jalonen . MM-kullan vuosipäivää Jalonen juhli ainakin päivällä työn merkeissä vetämällä Leijonien päiväharjoitukset Kosicen Steel Arenan harjoitushallissa. – Pitäisikö lähteä liikenteeseen, kun ei ole pelipäiväkään, Jalonen vitsaili. ”Kova joukkue” Suomi kohtaa torstaina alkusarjan neljännessä pelissään Tanskan. – Ajateltiin voittaa huominen peli, Jalonen letkautti. – Pelasimme ennen MM-kisoja pari peliä Tanskaa vastaan ja voitimme 1–0 ja 2–1 Tanska on sen jälkeen vahvistunut ja on kiova joukkue, Jalonen sanoi. Suomi on kohdannut lohkonsa kolme kovinta joukkuetta eli Kanadan, Slovakian ja USA:n. Tanskan aliarvioimiseen Leijonilla ei kuitenkaan ole varaa. – Vastustajalla ei ehkä ole yhtä hyviä yksilöitä kuin aiemmilla vastustajillamme, mutta heillä on hyvä joukkue. Tanska ja Saksa ovat pelanneet täällä hyvin juuri joukkueena, Jalonen huomautti. Jalonen kertoi, että pelaajien ja valmennusjohdon asenne ”ennakkosuosikkeja” kuten Kanadaa ja USA:ta vastaan ei ole ollut nöyristelevä. – Itse odotamme voittoa, emme asennoidu niin että olisi kiva yllätys jos voitetaan, Jalonen totesi.