Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Haamuverkkoja etsitään Selkämereltä loppukesästä – Reposaaren kalasatamasta siivotaan vanhoja pyydyksiä jo nyt

Selkämeren haamuverkkojen tilannetta aletaan selvittää tänä kesänä. Haamuverkot ovat pyydyksiä, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet kalastajien jäljiltä mereen. Ne jatkavat "kalastamista" itsekseen ja aiheuttavat ympäristöongelmia, kun esimerkiksi kalat, linnut tai hylkeet takertuvat niihin. Suomen ympäristökeskus ja Ammattikalastajien liitto ovat aloittaneet Kapyysi-hankkeen, joka pureutuu haamuverkko-ongelmaan. Tavoitteena on kehittää Suomen oloihin sopivia menetelmiä verkkojen keräämiseen ja kierrätykseen. Ongelman suuruudesta ei ole vielä tietoa, mutta asiaan saadaan valaistusta loppukesästä, kun haamuverkkoja lähdetään keräämään merestä kalastusaluksella. – Käytännössä se tarkoittaa, että aluksen perässä vedetään metallista haraa, johon sitten tarttuu haamuverkkoja, sanoo SYKE:n ryhmäpäällikkö Mika Raateoja . Koska merta riittää haravoitavaksi, tärkein asia haamuverkkojen ehkäisyssä on se, että verkot eivät alun perinkään jää mereen. Toinen ongelma ovat rannalle hylätyt pyydykset. Kun ajoverkkokalastus kiellettiin, verkkoja jäi käyttämättöminä satamiin. Jos ne joutuvat mereen, niistäkin voi tulla haamuverkkoja. Porin Reposaaressa helpotusta hylättyjen verkkojen ongelmaan tulee jo nyt, sillä Porin kaupunki siivoaa parhaillaan Reposaaren kalasatamaa ja kerää sieltä muun muassa hylätyt pyydykset pois kierrätystä odottamaan. Kapyysi-hankkeessa on tarkoitus selvittää myös sitä, kuinka muovia ja metallia sisältäviä verkkoja voitaisiin kierrättää niin, että se olisi helppoa ja kustannustehokasta. Esimerkiksi lyijypainot voivat aiheuttaa sen, että verkkoa pitäisi käsitellä vaarallisena jätteenä, jollei painoja poisteta ennen kierrätystä.