Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Juhlitaanko perjantai-iltana porilaista Voice of Finland -voittajaa? Juffi tietää, kuka on hänen pahin kilpailijansa

Siinä voi tosi-tv-kilpailijalla pulssi nousta, kun ison televisiokanavan suurtuotanto lähestyy loppuhuipennustaan ja ympärillä pyörii yli 100-päinen joukko musiikin, viihteen sekä tv-alan ammattilaisia. Perjantaina Nelonen välittää suorana lähetyksenä Voice of Finland -laulukilpailun finaalin. Porilainen Juffi Seponpoika, oikealtaan nimeltään Juha Vuorsola , on yksi lähetyksen neljästä päätähdestä. Vuorokautta ennen h-hetkeä Juffi pudottelee puhelinhaastattelun vastauksia Logomon kulissien takana kuitenkin verkkaisella nuotilla, ja naurahtaa koko asetelmalle. – Nyt on porilainen maalaispoika joutunut mukaan ison maailman meininkiin. Jännittääkö? – Turha jännittää, kun vasta harjoitellaan, Pietniemen poika hymähtää. Senkin Juffi tietää, että finaalin jälkeen ympärille voi laskeutua täydellinen hiljaisuus. Edellisten tuotantokausien Voice of Finland -voittajista kukaan ei ole onnistunut nousemaan tähtiartistiksi. Mikko Sipolan, Antti Railion, Siru Airistolan, Miia Kosusen, Suvi Åkermanin, Saija Saariston, Jerkka Virtasen tai Markus Salon nimet tai musiikki eivät isommin soita kelloja. Miksi aiemmat voittajat eivät ole löytäneet paikkaansa musiikkiteollisuuden hittirotaatiosta, vaikka ainakin teoriassa eteen on levitetty punainen matto? – Omalla kohdallani ajattelen niin, että tästä työnteko vasta alkaa. Voice of Finland -menestys ei itsessään takaa mitään. – Täällä esitämme muiden biisejä, mutta jatkossa pitää syntyä omaa musiikkia – joko omasta pöytälaatikosta tai sitten pitää kerätä ympärille ihmisiä, joilla on kykyä tehdä hyvää musiikkia, Juffi pohdiskelee. Juffin pöytälaatikosta jotain jo löytyy, mutta "ei niillä vielä tunnin keikkaa tehdä." – Toiveissa kuitenkin on, että jatkossa olisi omaakin tuotantoa. Voice of Finland on ollut Juffille pitkitetty nautinto. Koronan vuoksi ohjelma jäi keväällä tauolle. Kanava ei halunnut toteuttaa live-lähetyksiä ilman yleisöä ja keväällä kesken jäänyttä ohjelmaa on jatkettu syksyllä. – Sitä ehti melkein jo unohtaa koko ohjelman, Juffi tuumii. Kesällä hänen elämässään puhalsi uusia tuulia, kun hän jättäytyi pois kiinteistöhoitajan töistä. – Tuli tunnit täyteen. Kesäloman jälkeen olen ollut oloneuvoksena. Musiikin varaan Juffi ei ole kuitenkaan tulevaisuuttaan laskemassa. – Uusi työpaikka odottaa. Ei siitä sen enempää. Laulukilpailussa Juffi on yllättynyt eniten sen fyysisestä raskaudesta. – Päivät ovat pitkiä. On harjoittelua, odottamista, valmistautumista ja pukeutumista sun muuta. – Oleellista on, että hermot pysyvät kasassa kaiken hälinän keskellä. Juffi on monien ohjelmaa seuranneiden papereissa yksi finaalin ennakkosuosikeista. Voittaja ratkeaa yleisöäänestyksessä, joten kansansuosio on tärkeää. Kuka on pahin kilpailija? – Tässä vaiheessa en ajattele tätä enää kilpailuna. Finaaliin asti eteneminen on osoitus, että ihmiset tykkäävät. Nyt pitää vain nauttia. – Sen verran olen puskaradiosta kuitenkin kuullut, että Henri Friman on varmasti finaalissa vahvoilla. Täysin välinpitämätön Juffi ei sentään voiton suhteen ole. – Poika kotiin, hän sanoo. Ja nauraa päälle. Voice of Finland -finaali perjantaina Nelosella kello 20. Satakunnan Kansa ja Nelonen Media kuuluvat samaan Sanoma Media Finland -konserniin. Juffi Seponpoika, oikealta nimeltään Juha Vuorsola, 37-vuotias porilainen. Juffi kuuluu ohjelmassa Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin tiimiin. Etni Khan, 42-vuotias oriveteläinen. Khan kuuluu Redraman tiimin. Maritza Palmroth, 16-vuotias musiikin opiskelija Orivedeltä. Palmroth kuuluu Anna Puun tiimiin. Henry Friman, putkimieheksi opiskeleva 41-vuotias orimattilalainen. Friman kuuluu Juha Tapion tiimiin.