Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Alkuviikko alkaa hellerajaa lipoen, loppuviikosta luvassa tuulta ja sadetta – ”Ukkonenkin voi hieman jörähtää”

Maanantai alkaa lämpimissä merkeissä, kun lämpömittarin lukemat lipovat lähes hellerajaa. Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr kertoo, että mittarin asettuu 22–25 asteen välille. Pieni paikallinen kuurosade on mahdollista, mutta se riippuu täysin pilvisyydestä. – Sää on epävakaa, mutta huomenna on periaatteessa helteisen lämmintä. Etelän puoleinen ilmavirtaus on melko heikko, joten kovaa tuulta ei ole. Kuurosateiden mukana ukkonenkin voi hieman jörähtää, mutta ei kuitenkaan vielä kovin voimakkaasti, Föhr kertoo. Tiistaina Satakunnan alueella esiintyy sadekuuroja ja ukkosta. Tämän seurauksena lämpö tippuu 20 asteen tietämille. Tuuli on vielä kohtalaisen heikkoa. Keskiviikkona sää muuttuu Föhrin mukaan poutaisemmaksi kun pilvisyys lisääntyy. Samalla länsi-luoteistuuli vahvistuu huomattavasti. Päivän lämpötila laskee entisestään ja liikkuu 15–17 asteen tienoilla. Torstaina luvassa on viimaa ja voimakasta länsituulta. Päivän lämpötila on paikoitellen lähellä 10 astetta. – Pohjoisen kantilta Satakuntaan leviää runsas sade. Kaikki riippuu sateiden runsaudesta, mutta arvion mukaan vettä tulee kuin aisaa. Loppuviikkoa kohden tuuli voimistuu ja kovat puuskat lisääntyvät. Merellä tuuli yltyy kovaksi ja maalla navakaksi. – Keskiviikkona ja torstaina matalapaine kiertää idästä Satakuntaan. Semmoinen ilmamassa kun tulee maan lähelle, niin se pysyy siinä. Silloin on niin sateisia ja tuulista kuin vain voi olla.